• Viiden vuorokauden sää Kosteustilanne Sää eilen Kasvukausi Poutaisinta pohjoisessa

    Uutiset
    19.10.201216:00
    MT toimitus

    VIIDEN LÄHIVUOROKAUDEN AIKANA sää jatkuu epävakaisena maan etelä- ja keskiosassa. Useita sadealueita kulkee Suomen yli itään. Sateet tulevat pääosin vetenä. Lappi pysyy kuitenkin enimmäkseen poutaisena. Alkuviikolla pohjoisesta virtaa mahdollisesti kylmempää ilmaa myös etelään ja sää muuttuu poutaisemmaksi.

    PÄIVÄLÄMPÖTILA ON ALUKSI 5–13, pohjoisessa -3:sta +5:een astetta. Maan pohjoisosassa on useana yönä pakkasta 1–10 astetta, etelässä yölämpötilat ovat pääosin plussan puolella 1–10 astetta, paikoin voi olla hallaa.

    ENNUSTETTU SADEMÄÄRÄ ON 10–20 milliä, maan keskivaiheilla paikoin yli 20 milliä ja Lapissa 0–3 milliä.

    SEURAAVAN VIIDEN VUOROKAUDEN aikana sää on vaihtelevaa ja tavanomaista viileämpää.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    sääennuste
    Suomi
    Lappi
    kasvukausi
    poutaisa sää
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria