• PÄIVÄN KYSYMYS Joko jouluhoukuttaaLappiin?

    Uutiset
    25.11.201315:00
    Juha Kaihlanen

    Lapin lentoasemat on koristeltu joulukuntoon, ja lentoasemien väki on valmiina ottamaan vastaan joulumatkailijoita eri puolilta maailmaa.

    Joko joulumatkailijoita on saapunut Lappiin, Finavian Lapin aluejohtaja Martti Oinas?

    Ensimmäinen charter-lento (tilauslento) toi brittejä viime tiistaina Enontekiön lentoasemalle ja toinen tuli perjantaina. Tämän viikon lopulla lentoja alkaa tulla enemmän.

    Paljonko tänä vuonna odotetaan joulumatkailijoita tulevan?

    Odotamme pientä kasvua viime vuodesta. Saa nähdä, kuinka käy. Viime vuoden joulukuussa Lapin kentille tuli vajaa 400 charteria. Matkustajamäärää on etukäteen vaikea veikata, mutta koneiden määrä on suurin piirtein samaa luokkaa kuin viime vuonna.

    Kittilään odotetaan noin 130:tä ja Rovaniemelle yli sataa, Ivaloon noin 60:tä ja saman verran Enontekiölle, Kuusamoon saapunee kymmenkunta konetta.

    Rovaniemelle tulee tilauslentojen lisäksi ulkomaisia matkailijoita paljon myös reittilennoilla.

    Mistä päin saapuu väkeä eniten?

    Britit ovat suurin ryhmä ja myös ranskalaisia on paljon. Venäläiset tulevat joulun välipäivinä ja viihtyvät loppiaiseen asti. Rovaniemelle tuli viime jouluna 17:stä eri Euroopan maasta suoria chartereita.

    JUHA KAIHLANEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    lappi
    joulumatkailu
    Finavia
    matkailu
    lentoliikenne
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria