• Tieliikenteessä kuoli 24 ihmistä syyskuussa – valtaosa miehiä

    Tilastot näyttävät liikenneonnettomuuksien osalta viime vuotta synkemmiltä.
    Yhteensä liikenneonnettomuuksissa on syyskuun loppuun mennessä kuollut tänä vuonna 168 ihmistä. LEHTIKUVA
    Yhteensä liikenneonnettomuuksissa on syyskuun loppuun mennessä kuollut tänä vuonna 168 ihmistä. LEHTIKUVA 
    Uutiset
    17.10.201910:57
    STT

    Tieliikenteessä kuoli 24 ja loukkaantui 473 ihmistä syyskuussa, kertoo Tilastokeskus ennakkotietojen mukaan.

    Kuolleiden määrä nousi viime vuoden syyskuusta viidellä. Loukkaantuneita oli 33 enemmän kuin viime vuonna.

    Surmansa saaneista 13 oli liikkeellä henkilö- tai pakettiautolla ja kuusi mopolla tai moottoripyörällä. Sekä jalankulkijoita että pyöräilijöitä kuoli kaksi. Lisäksi menehtyi yksi muu tienkäyttäjä.

    Kahta lukuun ottamatta kaikki tieliikenteessä kuolleista olivat miehiä.

    Yhteensä liikenneonnettomuuksissa on syyskuun loppuun mennessä kuollut tänä vuonna 168 ihmistä, mikä on yhdeksän enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

    Artikkelin aiheet
    tieliikenneonnettomuudet
    Tilastokeskus
    liikenneturvallisuus
    kuolleisuus
    miehet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle