• Koronatilanne Suomessa – ”Tartuntatautilain päivitys on käynnissä, jotta koronaepidemiaa voidaan tarvittaessa hillitä myös jatkossa”

    Suomessa todetaan edelleen koronavirustartuntoja, mutta tartuntatautilain mukaiset, esimerkiksi tapahtumia, asiakastiloja ja ravintoloita koskeneet väliaikaiset velvoitteet ovat päättyneet.
     Ensimmäisen rokoteannoksen on saanut 89,7 prosenttia yli 18 vuotiaasta väestöstä.
    Ensimmäisen rokoteannoksen on saanut 89,7 prosenttia yli 18 vuotiaasta väestöstä. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset|Terveydenhuolto
    15.7.202218:03
    Juho Hannuksela

    Koronarajoituksista on Suomessa toistaiseksi luovuttu. Tartuntatautilain mukaiset, esimerkiksi tapahtumia, asiakastiloja ja ravintoloita koskeneet väliaikaiset velvoitteet ovat päättyneet 30.6.

    ”Epidemiatilanne voi kuitenkin muuttua, ja viranomaiset varautuvat siihen. Tartuntatautilain päivitys on käynnissä, jotta koronaepidemiaa voidaan tarvittaessa hillitä myös jatkossa. Hallituksen esityksessä esitetään, että yleiset hygieniavelvoitteet otettaisiin käyttöön. Lisäksi olisi mahdollisuus asettaa rajoituksia epidemiatilanteen niin vaatiessa”, Valtioneuvosto kertoo tiedotteessaan.

    Suomessa on todettu koko koronavirusepidemian aikana kaikkiaan 1 158 485 tautitapausta. Muutos edellisestä raportointipäivästä (30.6.) +12 875 tartuntaa.

    Alueellisia eroja koronaviruksen ilmaantuvuudessa on paljon ja erityisesti kesän suuret yleisötapahtumat vaikuttavat viruksen leviämiseen. Kahden viimeisen seurantaviikon aikana (20.6.–3.7.) todettujen tapausten ilmaantuvuus on 382 (tapausta/14 vuorokautta/100 000 asukasta).

    Ensimmäisen rokoteannoksen on saanut 89,7 prosenttia, toisen 87,6 prosenttia ja kolmannen 65,5 prosenttia yli 18 vuotiaasta väestöstä. Neljänen rokoteannoksen kattavuus on 7,8 prosenttia ja sitä suositellaan voimakkaasti immuunipuutteisille sekä tietyille iäkkäiden ryhmille, joilla kolmannen annoksen suoja ei kestä tarpeeksi kauan ja joita halutaan suojata myös lievältä taudilta.

    Koronaepidemian tilannekuva- ja mallinnusryhmän toimikausi päättyi kesäkuussa. Joka toinen viikko julkaistu tilannearvioraportti, jossa on seurattu koronaepidemiaa ja sen hillitsemiseksi tehtyjä toimia, jäi tauolle ja syksyn mahdollisiin käytäntöihin palataan myöhemmin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) seuraa edelleen koronaepidemian etenemistä ja julkaisee tiedot verkkosivuillaan.

    Lue lisää:

    THL:n selvitys: Iäkkäät riskiryhmäläiset hyötyvät selvästi eniten neljännestä koronarokotteesta

    Matkustamiseen liittyvät koronatoimet päättyvät Suomen rajoilla – enää ei tarvitse esittää todistuksia tai käydä testeissä

    Artikkelin aiheet
    koronatilanne
    tartuntatautilaki
    Valtioneuvosto
    THL
    rokotukset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Selälle ovat kohtalokkaita pitkä, yhtäjaksoinen istuminen sekä kylmiltään tehdyt äkkinäiset liikkeet.

    Koneviesti | Näin ehkäiset ja hoidat selkäkipuja – asiantuntijan ohjeilla ruoto kuntoon

    Tilaajalle
  • Tyypillinen työpäivän ruokailu näyttää monella konemiehellä tältä. ”Pohjolan banaani” kannonnokassa on silloin tällöin nautittuna lähes kansallisromanttinen kokemus, mutta monipuoliseksi ja pitkäaikaiseksi ruokavalioksi siitä ei ole.

    Koneviesti | Tällä ruokavaliolla konekuskin keho pysyy vireänä koko pitkän työpäivän — esittelyssä konkreettisia vaihtoehtoja konemiehen eväsvalikoimaan

    Tilaajalle
  • Työmukavuus on nousemassa tärkeään rooliin konetta hankittaessa. Rotator Oy:n konemyyjä Jani Ylösen mukaan useat asiakkaat ovat valinneet Hitachin paremman ohjaamon vuoksi. Uudessa vitossarjassa työasennon säädettävyys on aiempaa mallisarjaa parempi.

    Koneviesti | Näillä keinoilla kuskin kaivuasento kuntoon — työkykyä saa parannettua pienillä muutoksilla

    Tilaajalle