• Viikon maistiainen Lapsi oppiikasvisten syönnin vanhemmilta

    Uutiset
    20.7.201216:00
    MT toimitus

    Nyt jos koskaan on helppo syödä kasviksia suositellut viisi kourallista päivässä, sillä kasvisten ja hedelmien valikoima on parhaimmillaan. Mutta mikä neuvoksi, jos lapselle eivät nämä ruokalautasen väriläiskät lainkaan maistu?

    Kasviksissa, hedelmissä ja marjoissa on paljon karvaita ja happamia makuja, joita lapsi vierastaa. Vanhempien on hyvä muistaa, että uusiin ruokiin ja kasviksiin tutustuminen on aikaa vievä prosessi.

    ”Keskimäärin tarvitaan 10–15 maistamiskertaa ennen kuin lapsi pitää uudesta ruoasta. Kasviksia pitää siis jaksaa toistuvasti tarjota”, tietää ravitsemustieteen dosentti Maijaliisa Erkkola Helsingin yliopistosta.

    Hän neuvoo vanhempia ottamaan uusiin kasviksiin tutustuessa kaikki aistit käyttöön: haistellaan, maistellaan ja tunnustellaan lapsen kanssa jo ihan pienestä pitäen. Vähän isomman lapsen voi ottaa mukaan huuhtelemaan ja pilkkomaan kasviksia sekä suunnittelemaan salaattiannosta.

    Erkkola muistuttaa, että lapsella ei ole sisäänrakennettua mekanismia, joka ohjaisi häntä syömään terveellisesti. Jos lapsi saisi valita ruokansa vapaasti, tärkein valintaa ohjaava tekijä olisi ruokien tuttuus.

    ”Uutta kasvista kannattaakin ensin tarjota tutun ruoan kanssa. Kun lapsi saa toistuvasti maistella uusia ruoka-aineita, ne tulevat ensin tutuiksi ja alkavat useimmiten lopulta myös maistua.”

    Lasten ravitsemuksen asiantuntija Carina Kronberg-Kippilä Nutricia Baby Oy:stä kannustaa tarjoamaan kasviksia lapselle monissa eri muodoissa. Raa’an ja kypsennetyn kasviksen makukokemus voi olla aivan erilainen.

    Maijaliisa Erkkola painottaa, että vastahakoista lasta ei pidä huijata tai pakottaa kasvisten käyttöön, eikä kasvisten syömisestä saisi syntyä jokapäiväistä vääntöä. Myönteisessä ilmapiirissä oudompikin kasvis hujahtaa helpommin alas.

    Vanhempien olisi lisäksi hyvä muistaa, että pieni ottaa isosta mallia lähes kaikessa, ja käyttäytymismallit siirtyvät helposti sukupolvelta toiselle. Jos aikuinen aina jättää omat kasviksensa syömättä, miten lapsikaan voisi niistä innostua?

    MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    lapsen ravitsemus
    kasvikset
    vanhemmat
    terveellinen ruokavalio
    lasten syömistottumukset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria