• Enimmäkseen vaihtelevaa säätä kunnes lokakuun puolella kolea ilmanala alkaa työntyä pohjoisesta ainakin hetkeksi

    Ilmakehä tuntuu sinnikkäästi haluavan syyskuun olevan reilusti keskimääräistä lämpimämpi, sillä heti lokakuun ensimmäisenä päivänä sunnuntaina lämpimän ilman puskuri murtunee ja koleaa ilmaa alkaa hiljalleen puskea maahamme pohjoisesta alkaen.
    Uutiset|Sää
    29.9.202308:30
    Eetu Rimo ja Eero Hallavo

    Perjantai valkeni suurelta osin sumuisena tai sateisena, vain länsi- ja etelärannikon tuntumassa on selkeämmän sään mahdollisuus, mutta poutainen sää leviää etelästä kohti pohjoista päivän mittaan.

    Maan keskiosissa lämpötilan nousemista voi hidastaa sumu. Pohjois-Suomessa päivä on pitkälti sateinen ja myös sumuja esiintyy. Itä-Suomessa voi olla sen verran selkeää, että jopa 20 asteen lämpötilaa hätyytellään. Muuten Etelä- ja Keski-Suomessa lämpötila on 15 ja 18 asteen välillä. Pohjois-Suomessa ollaan 9 ja 15 asteen välillä.

    Tuleva yö on Pohjois-Suomessa sumuinen ja lämpötila on 5 ja 10 välillä, muualla lämpötila on yöllä 10 ja 15 asteen välillä.

    Lauantai on epävakainen ja sateita tulee koko maassa jossain vaiheessa päivää. Lapissa voi olla myös sumua. Iltaa kohden sateiden väliin jää selkeämpiä alueita, mutta vaihteleva sää jatkuu. Lämpötila on Lapissa vajaasta 10 asteesta vajaaseen 15 asteeseen, etelämpänä on noin 15 astetta. Yölämpötila on sunnuntain vastaisena yönä 5 ja 10 asteen välillä.

    Sunnuntaina luoteenpuoleiset tuulet yleistyvät, mutta kylmän ilman leviäminen on vasta alussa, joten kolea ilmanala ei välittömästi vaikuta elämäämme. Pohjois-Suomessa on enimmäkseen pilvistä ja joitain hajanaisia sadealueita, etelässä pilvisyys vaihtelee enemmän ja myös sadekuuroja voi esiintyä. Lapissa lämpötila vaihtelee 4 ja 10 asteen välillä, muualla 10 ja 15 asteen välillä.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun

    Artikkelin aiheet
    sääennuste
    Suomi
    lokakuu
    Ilmatieteen laitos
    kylmä ilma
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita