• KUOLLUT Ossi Vuorenmaa kokimaaseudun murroksen

    Uutiset
    9.1.201215:00
    MT toimitus

    Agrologi Ossi Tapani Vuorenmaa kuoli vakavaan sairauteen 20. joulukuuta Sastamalassa. Hän oli 68-vuotias, syntynyt 17.7.1943 Suodenniemellä.

    Ossi Vuorenmaa oli seitsenlapsisen perheen toiseksi nuorin. Hän osallistui pienestä pitäen maatalous- ja metsätöihin. Myöhemmin hän rahoitti opintonsa metsätöistä saamillaan tuloilla.

    Vuorenmaa valmistui agrologiksi vuonna 1969 ja aloitti työt Porin Hankkijan palveluksessa.

    Valtaosan työurastaan Vuorenmaa oli Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen palveluksessa. Hän aloitti työt 1970 tarkastajana ja lopetti 2006 kentän johtajana.

    Maatalousyrittäjien eläkelaitos aloitti toimintansa 1.1.1970. Sen ensi tehtävänä oli hoitaa 400 000 asiakkaansa vakuuttaminen ja maatalousyrittäjien työeläketurvan toimeenpano. Neuvontaan ja ohjaukseen sekä vakuuttamisen valvontaan luotiin kenttäosasto yhteistyössä tuottajajärjestöjen kanssa.

    Melan asiamieskenttä muodostui maatalouden luottamushenkilöistä, jotka tarvitsivat perusteellista ja jatkuvaa ohjausta. Vuorenmaan tarkkuus ja erinomainen muisti auttoivat tässä työssä.

    Kun Melan tehtävät laajenivat luopumisturvaan ja tapaturmavakuutukseen, tuli mukaan uusia toimijoita. Vuorenmaa oli keskeinen vaikuttaja yhteistyössä maataloussihteereiden, paikallispankkien ja työsuojeluviranomaisten kanssa.

    Eläkepäivillään Vuorenmaa toimi Suodenniemi-seuran ja kotiseudun veteraanijärjestön puheenjohtajana. Lisäksi hän oli mukana Lions-järjestössä.

    Vuorenmaa harrasti urheilua koko ikänsä. Hänen suosikkejaan olivat Finlandia-hiihto ja Sulkavan soutu, joihin hän osallistui kymmeniä kertoja. Iän myötä kilpaurheilu vaihtui kuntoiluun.

    Ossi Vuorenmaa eli ja koki Suomen maaseudun historian ratkaisevimmat käänteet päätyössään Melassa ja satakuntalaisena kotitilansa viljelijänä.

    Vuorenmaa on luennoitsijana ja asiamiesverkoston kouluttajana lisännyt asiakkaiden tietoisuutta sosiaaliturvan tärkeydestä. Sen vuoksi hänen painoarvonsa maatalouden sosiaaliturvakentässä on huomattava.

    Ossi Vuorenmaata jäävät kaipaamaan puoliso Kaija, kolme lasta, viisi lastenlasta sekä laaja ystävien ja työtovereiden joukko ympäri Suomen.

    SIRPA HAVU

    PENTTI SAARIMÄKI

    ANNA-KAARINA TOLVANEN

    Kirjoittajat ovat Vuorenmaan

    ystäviä ja työtovereita.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Ossi Vuorenmaa
    maatalous
    Suodenniemi
    eläkelaitos
    Suomen maaseutu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle