• Reseptikilpailut tempaisivat mukaan

    Uutiset
    12.9.201416:00
    MT toimitus

    Vuoden 2012 kotikokiksi valittu ja lukuisia voittoisia ruokareseptejä laatinut ruokabloggaaja, sauvolainen Kaisa Sillanpää on julkaissut runsaat sata reseptiään kirjassa Reseptikuningatar.

    Vuodesta 2006 lähtien eli runsaan kahdeksan vuoden aikana yli 60 Sillanpään reseptiä on niittänyt kunniaa eri järjestäjien kilpailuissa.

    Sillanpään reseptit ovat kotoista ruokaa laidasta laitaan: salaatteja, alkupaloja, kasvis-, liha- ja kalaruokia, leivonnaisia, juomia ja säilykkeitä. Kymmenkunta reseptiä tekijä on ryhmitellyt Herkutteluun-osastoksi.

    Herkkuihin lukeutuvat niin lätyt kuin uuniperunatkin.

    Monipuolisena ruuanlaittajana Sillanpää on kokeillut myös varsinaista ruuantuotantoa. Hän piti lypsäviä vuohia lähes 15 vuoden ajan. Niiden maidosta Sillanpää on valmistanut erityyppisiä juustoja. Kirjan palstoille ovat päätyneet kotijuusto ja siitä valmistettu leivitetty juusto.

    Reseptit ovat kautta linjan helposti lähestyttäviä tekijän muunnelmia kotikokeille sopivasta perusruuasta niin arkipöytään kuin juhlavampiinkin tilaisuuksiin.

    Monissa resepteissä on kekseliäitä yhdistelmiä, joita ei ilman miettimistä ja kokeiluja olisi syntynyt. Näistä esimerkkeinä vaikkapa savuporo kaalilaatikossa tai papaijan ja broilerin yhdistäminen piirakan täytteessä.

    Kun haluaa pöytään hiukan uusia versioita tavallisista ruokalajeista, kannattaa vilkaista, löytyiskö Sillanpään kirjasta vinkkiä. MAIKKI KULMALA

    Kaisa Sillanpää: Reseptikuningatar. Palkittua kotiruokaa.

    255 sivua. Readme.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Kaisa Sillanpää
    Reseptikuningatar
    kotiruoka
    reseptikilpailu
    ruokablogi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle