• Puolet Veikkauksen peleihin käytetyistä rahoista tulee seitsemältä prosentilta pelaajista – tunnistautuneena pelaa tällä hetkellä 80 prosenttia pelaajista

    Vuoden alkupuoliskolla Veikkauksen pelejä pelasi tunnistautuneena noin 1,7 miljoonaa ihmistä.
    Veikkauksen tavoitteena on tehdä kaikesta pelaamisesta tunnistautunutta vuoden 2023 loppuun mennessä. LEHTIKUVA / Mikko Stig
    Veikkauksen tavoitteena on tehdä kaikesta pelaamisesta tunnistautunutta vuoden 2023 loppuun mennessä. LEHTIKUVA / Mikko Stig 
    Uutiset
    14.9.202122:15
    STT

    Veikkauksen peleissä seitsemän prosenttia pelaajista tuo puolet euroista, kertoo Veikkaus tiedotteessaan.

    Tieto perustuu Veikkauksen dataan, jota on saatu Veikkauksen tunnistautuneen pelaamisen kautta.

    Vuoden alkupuoliskolla Veikkauksen pelejä pelasi tunnistautuneena noin 1,7 miljoonaa ihmistä.

    Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) vuonna 2019 toteuttaman kyselytutkimuksen perusteella arvioitiin, että rahapelaamiseen käytetyistä rahoista noin puolet tulisi 2,5 prosentilta pelaajista. THL:n tutkimuksessa oli mukana myös muut rahapeliyhtiöt.

    Veikkauksen mukaan yhtiön pelejä pelaavista tunnistautuneita on nyt 80 prosenttia. Eniten asiaan on Veikkauksen mukaan vaikuttanut peliautomaattien tunnistautumispakko.

    Tämän vuoden tammikuussa Veikkauksen hajasijoitettuja fyysisiä pelikoneita ei ole voinut pelata ilman tunnistautumista. Veikkauksen pelisaleihin vastaava tunnistautumispakko tuli voimaan heinäkuussa.

    Kivijalkaliikkeissä voi tunnistautumatta pelata vielä esimerkiksi Veikkauksen arpa- ja arvontapelejä, kuten Lottoa.

    Veikkauksen tavoitteena on tehdä kaikesta pelaamisesta tunnistautunutta vuoden 2023 loppuun mennessä.

    Artikkelin aiheet
    Veikkaus
    rahapelit
    tunnistautuminen
    pelaaminen
    THL
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria