• Minkki on tartuttanut koronan jo ainakin kahteen ihmiseen Hollannissa

    Ensimmäisen kerran koronaviruksen havaittiin tarttuneen minkistä ihmiseen viime viikolla.
    Kuvan minkki ei liity tapaukseen.
    Kuvan minkki ei liity tapaukseen. Kuva: Johannes Tervo
    Uutiset
    26.5.202017:40
    Matti Tuominen

    Hollannissa ainakin kaksi minkkitarhan työntekijää on saanut koronatartunnan hoitamaltaan minkiltä.

    Asiasta ovat kertoneet useat kansainväliset mediat, kuten uutistoimisto Reuters sekä Deutsche Welle.

    Hollannin maatalousministeri Carola Schouten kertoi minkkien aiheuttamista tartunnoista maan parlamentille lähettämässään kirjeessä. Ministerin mukaan tähän mennessä minkeillä on havaittu koronavirustartuntoja neljällä eri turkistilalla.

    Schouten totesi maanantaina, että riski tartunnan saamiseen minkkitarhan ulkopuolelta on mitätön.

    Ensimmäisen kerran koronaviruksen havaittiin tarttuneen minkistä ihmiseen viime viikolla.

    Tällä hetkellä pidetään mahdollisena, että kissat olisivat levittäneet koronavirusta tarhojen välillä. Tähän mennessä ainakin kolmen minkkitarhojen ulkopuolella liikkuneen kissan on todettu kantaneen koronavirusta.

    Hollannin kansallisen terveysinstituutin johtaja muistutti Reutersille, että Kiinasta liikkeelle lähtenyt koronavirus on todennäköisesti saanut alkunsa eläimestä.

    Juttua muokattu 26.5. kello 15.56: Vaihdettu jutun kuva.

    Reuters: Mink infected two humans with coronavirus: Dutch government

    Mink pass coronavirus to humans in the Netherlands

    NRC: Het coronavirus zat in nertsen, katten, mensen en het stof

    Artikkelin aiheet
    minkki
    koronavirus
    Hollanti
    Carola Schouten
    tartunta eläimistä ihmisiin
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria