• Uhanalainen naali yritti pesiä Enontekiön tunturialueella – tulevia pesintöjä helpotetaan lisäruokinnalla ja ketunmetsästyksellä

    Naalin onnistuneita pesintöjä ei ole havaittu Suomesta yli kahteen vuosikymmeneen.
    Riistakameraan tallentunut naali ruokinta-automaatin edessä talvella.
    Riistakameraan tallentunut naali ruokinta-automaatin edessä talvella. Kuva: Metsähallituksen riistakameran kuva
    Uutiset
    22.10.202022:05
    Anni-Sofia Hoppi

    Suomessa äärimmäisen uhanalainen naali yritti pesiä Enontekiön tunturialueella viime kesänä.

    Heinäkuun pesätarkastuksissa pesintäyritys huomattiin kuitenkin epäonnistuneeksi, kertoo Metsähallitus.

    Naalin onnistuneita pesintöjä ei ole havaittu Suomesta yli kahteen vuosikymmeneen, vaikka naaleja liikkuu Lapin tuntureilla vuosittain jonkin verran.

    Epäonnistumisen syynä saattoi Metsähallituksen mukaan olla myyrien ja erityisesti sopulien määrän romahdus pesinnän aloitusvaiheen aikana.

    Tunturialueella sopuleilla on iso merkitys naalien pesinnän onnistumisiin. Heikkoina sopulivuosina naali ei yleensä pesi lainkaan.

    Metsähallitus ja WWF tekevät yhteistyötä naalin pelastamiseksi. Seurantaa ja käytännön suojelutoimia hoitaa Metsähallituksen Luontopalvelut. WWF on muun muassa kouluttanut vapaaehtoisia kenttätöihin ja hankkinut koiranruokaa lisäruokintaan.

    Vapaehtoiset tarkastavat vuosittain naalinpesiä lajin tilan selvittämiseksi, ja lajin elinalueelle toimitetaan ruokinta-automaatteja. Niitä on nyt 17, ja määrää on tarkoitus lisätä jonkin verran.

    Naapurimaissa naalin tilanne on parempi.

    Ruotsissa ja Norjassa on havaittu tänä vuonna ainakin 73 naalipentuetta. Suomea lähimmät pesinnät olivat Norrbottenin läänissä Ruotsissa ja Varangin niemimaalla Norjassa.

    Naalin tilanteen parantamiseksi on menossa kolmivuotinen InterregNord-rahaston rahoittama hanke. Naalin suojelutilanne pyritään parantamaan tiivistämällä yhteistyötä eri maiden välillä sekä naalin lisäruokinnalla, ketunmetsästyksellä ja tiedottamalla.

    Hankealue käsittää Suomessa Enontekiön ja Utsjoen tunturialueet sekä Ruotsin ja Norja pohjoisimmat osat.

    Naalin kanssa kilpaileva kettu on viime vuosina levittäytynyt yhä enemmän pohjoiseen naalin elinalueelle. Niitä metsästettiin naalin potentiaalisilla pesimäalueilla viime talvena lähes 400.

    ”Naalien historialliset pesäpaikat näkyvät vihreinä kumpuina tunturiluonnossa edelleen, vaikka ne ovat olleet tyhjillään vuosikymmeniä. Jos naali palaa Suomeen, todennäköisesti se asettuu joihinkin vanhoista pesäkummuista. Ongelmana on, että ketut valtaavat näitä pesäkumpuja”, WWF:n ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen toteaa järjestön tiedotteessa.

    Lue myös:

    Uhanalaista naalia uhkaavat ilmastonmuutoksen lisäksi ketut ja suurpetojen puuttuminen

    Katso videolta, kun naali näyttäytyy ensimmäistä kertaa WWF:n livekameran edessä! – "Naalien perhe-elämän seuraaminen on kuin seuraisi mitä tahansa perhettä"

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria