• Hiidenmaa sai teurastamon

    Uutiset
    26.11.201215:00
    SILJA HURSKAINEN

    Viron Hiidenmaan saarella Vaemlassa avattiin lokakuun lopussa teurastamo ja lihanleikkaamo yli 20 vuoden tauon jälkeen. Teurastamisen lisäksi Vaemlassa voidaan myös leikata ja pakata lihaa.

    Asiasta uutisoi sanomalehti Maaleht.

    Teurastamon on rakennuttanut Hiiu Veis ja Lammas -niminen yhdistys. Sen hallituksen jäsenen Omar Jõpiselgin mukaan vuonna 2009 alkaneen rakennusprojektin tavoitteena oli luoda nykyaikainen lihatuotteiden käsittelykeskus, jonka myötä myös luomulihan tuotanto saarella alkaisi kehittyä.

    Maalehden mukaan laiduntavalla nautakarjalla ja lampailla on Hiidenmaan maisemalle erityisen tärkeä merkitys. Laiduneläimet estävät saaren vesakoitumista. Laiduntaminen myös auttaa harvinaisten lintu- ja kasvilajien säilymistä.

    Maalehden uutinen muistuttaa, että jotta laiduntavaa lihakarjaa voi pitää, tarvitaan järkevän etäisyyden päässä sijaitseva teurastamo. Erityisesti lampaankasvattajilla on tähän asti ollut vaikeuksia myydä oman saaren lihaa paikallisille kuluttajille ja turisteille.

    SILJA HURSKAINEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Hiidenmaa
    teurastamo
    lihan tuotanto
    Vaemla
    Hiiu Veis ja Lammas
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria