• Koirien tunnistusmerkintä tulee pakolliseksi

    Kissoille vastaava velvoite tulee mahdollisesti myöhemmin, kunhan koirien kattavasta rekisteröinnistä saadaan kokemusta.
    Koirien tunnistusmerkintä ja rekisteröinti ovat jatkossa pakollisia.
    Koirien tunnistusmerkintä ja rekisteröinti ovat jatkossa pakollisia. Kuva: Satu Lehtonen
    Uutiset
    16.8.201812:45
    Satu Lehtonen

    Hallituspuolueet ovat sopineet, että koirien tunnistusmerkintä ja rekisteröinti säädetään pakolliseksi, maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä kertoi esitellessään eläinten hyvinvointilain tämänhetkistä tilannetta keskiviikkona.

    Asiaa on käsitelty hyvinvointilain valmistelun yhteydessä, mutta siihen liittyvät säädökset sijoitetaan muualle eli eläintunnistuslainsäädäntöön. Aikataulusta ei vielä ole tietoa.

    Tunnistusmerkintärekisterin perustamista koskeva selvitys valmistuu syksyn aikana.

    Tunnistusmerkintöjen avulla halutaan Lepän mukaan suitsia muun muassa pentutehtailua sekä koirien laitonta maahantuontia, joka aiheuttaa isoja tautiriskejä.

    Kissoille vastaavat säädökset tulevat mahdollisesti myöhemmin, Leppä kertoi.

    Eläinten jalostusta koskevia säännöksiä aiotaan tiukentaa nykyisestä. Asiasta säädetään tarkemmin asetuksella. Ainakin koirien hengitysongelmat sekä lisääntymisvaikeudet ovat todennäköisesti asioita, jotka jatkossa estävät eläimen käytön jalostukseen, erityisasiantuntija Tiina Pullola maa- ja metsätalousministeriöstä totesi.

    Artikkelin aiheet
    koiran tunnistusmerkintä
    eläinrekisteröinti
    eläinhyvinvointilaki
    Maa- ja metsätalousministeriö
    eläinjalostus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle