• EU-maat hyväksyivät ensimmäiset vastatullit USA:lle

    Kaikki muut EU-maat paitsi Unkari asettuivat tukemaan vastatulleja.
     Ensimmäiset tullit astuvat voimaan ensi viikon tiistaina, ja osan on tarkoitus tulla voimaan toukokuussa ja joulukuussa. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / AFP.
    Ensimmäiset tullit astuvat voimaan ensi viikon tiistaina, ja osan on tarkoitus tulla voimaan toukokuussa ja joulukuussa. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / AFP.  
    Uutiset|Politiikka
    9.4.202517:04
    STT

    EU-maat ovat hyväksyneet Yhdysvalloille asetettavat vastatullit.

    Suomi puolsi komission esitystä. Politicon mukaan kaikki muut EU-maat paitsi Unkari asettuivat tukemaan vastatulleja.

    Listaa tullilistalle kuuluvista tuotteista ei ole vielä julkistettu, mutta mediassa aiemmin julkaistujen tietojen perusteella tullien piirissä olisi muun muassa moottoripyöriä, appelsiinimehua ja soijapapuja. Uutistoimisto AFP:n mukaan EU:n vastatullit ovat suuruudeltaan yli 20 miljardia euroa.

    ”Näistä vastatoimenpiteistä voidaan luopua millä hetkellä hyvänsä, jos Yhdysvallat hyväksyy reilun ja tasapainoisen neuvottelutuloksen”, EU sanoi tiedotteessaan.

    Ensimmäiset tullit astuvat voimaan huhtikuun 15. päivänä, ja osan on tarkoitus tulla voimaan toukokuussa ja joulukuussa.

    Keskiviikkona päätetyt tullit ovat EU:n vastaukset Yhdysvaltojen maaliskuussa asettamiin teräs- ja alumiinitulleihin.

    Näiden tullien lisäksi Yhdysvallat on asettanut tulleja ulkomaalaisille autoille. Viime viikolla Trump asetti kaikille muille EU:n tuotteille 20 prosentin yleistullit. Trumpin tullipäätökset ovat saaneet pörssit syöksymään ympäri maailmaa.

    EU:n vastaus näihin 20 prosentin yleistulleihin on yhä pohdinnassa, ja niistä voidaan kuulla mahdollisesti lisää ensi viikolla. Esimerkiksi Ranska, Saksa ja Itävalta ovat puskeneet tulleja myös yhdysvaltalaisille teknologiajäteille.

    Ranska ja Saksa ovat puskeneet myös mahdollisuutta pakottamisen vastaisen ACI-työkalun käyttöön, jota ei ole vielä käytetty EU:n historiassa kertaakaan. Sitä voidaan käyttää sellaisen tahon rankaisuun, joka käyttää taloudellista painostusta EU:ta vastaan.

    Lisää aiheesta
    • Kiinan valtiovarainministeriö kertoi maan valtiollisen uutistoimisto Xinhuan mukaan, että Kiina aikoo tehdä vastatoimia ja taistella loppuun saakka, jos Yhdysvallat jatkaa kauppaa rajoittavien päätösten tekemistä. LEHTIKUVA/AFP.

      Talous | Kiinalla ”luja tahto ja runsaasti keinoja” taistella Yhdysvaltoja vastaan kauppasodassa

    • Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin uusien tullimaksujen on määrä astua voimaan keskiviikkona. LEHTIKUVA/AFP.

      Politiikka ja talous | Trumpin valintaa tukeneelta miljardööriltä synkkä varoitus tulleista – Yhdysvallat voi olla matkalla kohti "talouden ydintalvea"

    • Öljyn hinnassa oli tullijulistuksen jälkeen roima pudotus.

      Talous | Öljyn hinta romahti Trumpin tulli-ilmoituksen jälkeen alimmilleen vuosiin

      Tilaajalle
    • Politiikka ja talous | Trump lähti kauppasotaan – nyt alkoi diilien tekeminen

    Artikkelin aiheet
    EU:n ja USA:n tullit
    kauppasota
    vastatullit
    Ranska
    Saksa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa