• ”Palataan asiaan, kun Teboilille on löytynyt uusi omistaja” – Lempäälän Teboil on auki viimeisen päivän torstaina

    Kauppias Joonas Viitanen avasi Lempäälän Kuokkalan Teboil-aseman puolitoista vuotta sitten. Aseman sulkeminen vie työpaikan kahdeksalta ihmiseltä.
    Tilaajalle
    Teboil tiedotti keskiviikkona, että ketjun kylmäasemien toiminta ajetaan alas.
    Teboil tiedotti keskiviikkona, että ketjun kylmäasemien toiminta ajetaan alas. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset|Talous
    19.11.202514:30
    Sami Suojanen

    Kauppias Joonas Viitanen ei halua kommentoida Teboilin tuoreinta linjausta, jonka mukaan ketjun kylmäasemien toiminta ajetaan alas ja polttoainejakelu loppuu sitä mukaan kuin polttoaine loppuu.

    ”Olen itsekin siitä vasta lukenut uutisista”, Viitanen sanoo.

    Viitasella oli aikanaan kaksi Teboil-asemaa Tampereen seudulla, mutta Tampereen Vehmaisissa toimineen huoltoaseman hän sulki viime elokuussa toiminnan kannattamattomuuden takia.

    Lempäälän Kuokkalassa Viitasella on ollut Teboil-asema noin puolitoista vuotta. Hän jatkoi aiemmin suljettua Nesteen huoltoasemaa.

    Tällä erää Teboil-jakso jää lyhyeksi.

    ”Suljemme Lempäälän torstaina (20.11.). Sen jälkeen siistimme paikkoja perjantain ja lauantain. Lempäälä menee kiinni nyt, koska tilanne on auki.”

    Viitasen mukaan alkuperäinen ohje oli, että ketjun liiketoiminta loppuu pakotteiden takia 22. marraskuuta, mutta sitten tuli jatkoaika.

    Yhdysvaltain pakotteet aktivoituvat täysillä Lukoilia eli Teboilin emoyhtiötä vastaan joulukuun 13. päivä. Aiempi takaraja siirtyi, koska Yhdysvallat muutti yllättäen linjaansa.

    ”En lähtenyt enää tekemään muutoksia, vaan mennään tuon 22. päivän mukaan. Palataan asiaan, kun Teboilille on löytynyt uusi omistaja.”

    Viitasen asema toimii Teboililta vuokratussa vuokrakiinteistössä. Siksi hän ei ole pystynyt miettimään esimerkiksi toisen ketjun väreihin vaihtamista.

    ”Pääsen varmasti muille, jos haluan, mutta en voi ottaa kantaa toisten omistamien kiinteistöjen asioihin.”

    Harmittaako aseman sulkeminen?

    Seuraa hetken hiljaisuus.

    ”Tietyllä lailla harmittaa. Eniten harmittaa työntekijöidemme puolesta, joilta menevät työpaikat. Ja itseltäkin lähtee työpaikka tilanteessa, johon olemme itse täysin syyttömiä.”

    ”Meillä on oma yksityinen suomalainen yritys, joka ei ole boikotissa.”

    Joonas Viitanen

    ”Meillä on oma yksityinen suomalainen yritys, joka ei ole boikotissa, mutta pankkien aiheuttamat maksuliikennevaikeudet haittaavat meitä yrittäjiä eniten.”

    Viitasen huoltoasema työllistää kahdeksan ihmistä. Polttoainemyynnin lisäksi asemalla on ollut autojen pesupalvelu, elintarvikemyyntiä, kahvila ja ravintola. Polttoainemyynti on Teboilin liiketoimintaa.

    ”Asiakkaat ovat pitäneet kotiruokalounaastamme. Se on ollut suosittu ja tärkeä vaihtoehto monelle asiakkaalle työpäivän lomassa. Meistä riippumattomista syistä he joutuvat nyt etsimään toisen ruokapaikan.”

    Viitanen ei ole saanut huoltamoyrittämisestä tarpeekseen.

    ”Kun Teboililla on uusi omistaja, voi olla vaikka Shell, niin sitten palataan heti asiaan.”

    Vielä yksi kysymys. Mistä tulee se, että polttoaineen loppumisesta kertoo numeroyhdistelmä 3,888?

    Viitanen ei ole asiasta täysin varma, mutta uskoo sen johtuvan mainostornien (pylonien) näytöistä, kun hinnat poistetaan koneelta.

    ”Todennäköisesti pyloni hakee näytön esiasetusarvon. Kun meille aikanaan tuli uusi pyloni, niin siinäkin oli pari päivää 3,888 ennen kuin se saatiin toimimaan.”

    Lisää aiheesta
    • Kannattaa katsoa hintanäyttöä ennen kuin yrittää tankata Teboilin asemalta.

      Talous | Teboil ajaa toimintansa alas – tämä numeroyhdistelmä kertoo polttoaineen loppumisesta

    • Tyypillisen öljylämmitteisen omakotitalon vuotuinen kulutus on 2000 – 3000 litraa vuodessa.

      Kodin talous | Tämä on lämmitysöljyn hinta nyt – kysyimme myös, miten Teboilin tilanne vaikuttaa sen saatavuuteen

    • Vesanto on reilun 1 800 asukkaan maaseutupitäjä Pohjois-Savossa.

      Politiikka | Suoraa puhetta huoltoaseman parlamentissa ‒ ”Maaseutu ahtaalla hallituksen takia”

    • Lukoil omistaa muun muassa Suomen Teboilin. LEHTIKUVA/AFP.

      Politiikka | Yhdysvallat antoi jatkoaikaa Lukoilin liiketoimille Venäjän ulkopuolella

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria