• Aasialaismatkailijoiden määrä kasvaa Suomessa vauhdilla

    Venäläisten matkailu jatkoi vuoden ensimmäisen viiden kuukauden aikana laskuaan.
    Kiinalaismatkailijat yöpyivät Suomessa tammi–toukokuussa yhteensä lähes 60 000 vuorokautta, japanilaiset puolestaan yli 70 000. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
    Kiinalaismatkailijat yöpyivät Suomessa tammi–toukokuussa yhteensä lähes 60 000 vuorokautta, japanilaiset puolestaan yli 70 000. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN 
    Uutiset
    14.7.201614:35
    STT

    Suomeen saapuvista ulkomaisista matkailijoista nopeimmin lisääntyi alkuvuonna kiinalaisten määrä. Kuluvan vuoden tammi–toukokuussa kiinalaismatkailijat yöpyivät Suomessa yhteensä 59 000 vuorokautta, mikä on lähes kolmanneksen enemmän kuin samaan aikaan viime vuonna, kertoo Tilastokeskus.

    Japanilaisten yöpymiset kasvoivat alkuvuonna 71 000 vuorokauteen, mikä oli vajaat 14 prosenttia viime vuotta enemmän.

    Ulkomaalaisten matkailijoiden yöpymiset suomalaisissa majoitusliikkeissä lisääntyivät alkuvuonna yli neljä prosenttia 2,1 miljoonaan vuorokauteen. Merkittävistä matkailijaryhmistä ainoastaan venäläisten yöpymiset vähenivät. Ne laskivat alkuvuonna lähes viidenneksen.

    Artikkelin aiheet
    Matkailu Suomessa
    Aasialaiset matkailijat
    Tilastokeskus
    Kiinalaiset ja japanilaiset turistit
    Venäläiset matkailijat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena