• Jäätelönvalmistus on jättien vallassa – pienellä omat konstit

    Kaksi jättiyritystä hallitsee jäätelöntekoa Suomessa. Turengin tehdaskin siirtyy yhä isomman haltuun.
    Jäätelömäärien tilastointi on Suomessa tyssännyt viime vuosina siihen, että tuotanto on pääosin kahden suuryrityksen hallussa.
    Jäätelömäärien tilastointi on Suomessa tyssännyt viime vuosina siihen, että tuotanto on pääosin kahden suuryrityksen hallussa. Kuva: Pekka Fali
    Uutiset
    6.5.201621:15
    Riitta Ryynänen

    Suomen jäätelömarkkinat ovat pääosin kahden kansainvälisen jätin hallussa, Nestlén ja Unileverin.

    Nestlé Finlandin jäätelöiden markkinointijohtaja Anita Storgård kertoo Suomen kokonaismarkkinan olevan 61 miljoonaa litraa ja paljastaa oman firmansa olevan markkinajohtaja.

    Nestlén Turenki on siirtymässä sen ja brittiläisen R&R:n tulevaan yhteisyritykseen, mutta sillä ei tiettävästi ole vaikutusta tehtaan toimintaan.

    Tehtaan tuotantomääriä Storgård ei kerro.

    Sama linjanveto on toisen ison eli Unilever Finlandin jäätelöiden markkinointipäälliköllä Soile Seppälällä.

    ”Liikesalaisuus”, molemmat perustelevat.

    Pienemmän jäätelötehtaan yksi omistajista Heikki Huotari kertoo, että Kolmen kaverin jäätelö on kasvattanut vuosi vuodelta tuotantoaan ja liikevaihtoaan nykyiseen 300 000 litraan ja pariin miljoonaan euroon.

    Huotarin mukaan pienten valtti on tehdä asiat eri tavalla. Kolme kaverin jäätelö on ottanut linjakseen, että Suomessa saatavilla olevista marjoista kaikki myös ostetaan kotimaasta.

    Esimerkiksi vadelma-valkosuklaajäätelön marjat tulevat Savosta, ja vadelmia pannaan Huotarin mukaan niin reippaasti, että syöjä sen taatusti maistaa.

    Pieniä jäätelönvalmistajia on muutamia kymmeniä, ja Huotari uskoo niitä syntyvän lisää.

    Storgård ja Seppälä kertovat, että Nestlén Turengin ja Unileverin Sipoon tehtaiden tuotteissa on Avainlippu. Se osoittaa, että kotimaisuusaste on vähintään 50 prosenttia.

    ”Teemme jäätelömme vain suomalaisesta maidosta ja kermasta”, Nestlén Storgård sanoo ja lisää maidon tulevan Valiolta.

    Marjojen kotimaisuusastetta hän ei osaa sanoa, kuten ei Unileverin Seppäläkään.

    Unileverin käyttämä kerma on kotimaista ja muutkin maitotuotteet ovat sitä pääsääntöisesti.

    Lisää 6.5. Maaseudun Tulevaisuudessa.

    Artikkelin aiheet
    jäätelönvalmistus
    Nestlé Finland
    Unilever Finland
    Kolmen kaverin jäätelö
    kotimaisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle