• Tarkista vuokramökkisi palovaroitin, Pelastuslaitos vetoaa – viime vuonna tuhoisa mökkipalo tappoi kolme lasta

    Paloturvallisuuden perusasioita ovat riittävä määrä toimivia palovaroittimia, käytettävissä olevat alkusammutusvälineet sekä selkeät pelastautumisreitit.
    Palovaroittimen toimintaa voi kokeilla testinapista.
    Palovaroittimen toimintaa voi kokeilla testinapista. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    15.2.202015:01
    Terhi Pape-Mustonen

    "On ensisijaisen tärkeää, että mökissä on toimiva palovaroitin jokaisessa kerroksessa ja lisäksi sieltä löytyy alkusammutusvälineet, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön johtava asiantuntija Kari Telaranta painottaa.

    "Kaikkien mökissä majoittuvien olisi hyvä perehtyä, miten mökin takka, sauna, kaasuhella, kuivauskaappi ja erilaiset sähkölaitteet toimivat. On tärkeää, että kaikki tietävät, miten mahdollisessa hätätilanteessa toimitaan ja miten mökistä poistutaan turvallisesti", Telaranta jatkaa.

    "Oman mielenrauhan vuoksi vuokramökin palovaroittimien toiminta kannattaa kokeilla testinapista."

    Viime vuoden huhtikuussa Kittilässä Levillä syttyi tulipalo, joka johti kolmen lapsen kuolemaan.

    Palo sai alkunsa väärin asennetusta lattialämmityksestä, Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) raportoi. Sen mukaan palon syttymisalueeksi rajautui noin neliömetrin kokoinen alue olohuoneessa.

    Kuolleet kouluikäiset lapset nukkuivat parvella eikä lasten omista pelastautumisyrityksistä Otkesin mukaan ollut viitteitä.

    Jo aikaisemmin on selvinnyt, että lapset heräävät palovaroittimeen huomattavasti epävarmemmin kuin aikuiset.

    "Suomessa on paljon vuokramökkejä, joissa vuodepaikkojen määrää on maksimoitu erilaisilla yläkerran tiloilla ja parvilla. Valitettavasti tulipalotilanteissa niistä tulee helposti surmanloukkuja. Ikkunoista voi olla käytännössä mahdotonta tai vaikeaa poistua. Vuokramökkien palo- ja pelastautumisturvallisuutta tulee parantaa", sanoo Otkesin johtaja Veli-Pekka Nurmi kommentoi tapausta viime vuoden toukokuussa.

    Paloturvallisuuden perusasioita ovat riittävä määrä toimivia palovaroittimia, käytettävissä olevat alkusammutusvälineet, kuten käsisammutin ja sammutuspeite, sekä hätätilanteessa poistumisen varmistaminen sillä, että tiloista pääsee ulos asti ilman avainta ja varateiksi tarkoitetut ikkunat ovat esteettä avattavissa.

    Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö laatii parhaillaan vuokramökkeihin ja Airbnb-asuntoihin liittyvää paloturvallisuusohjeistusta. Ohjeistus laaditaan kansainvälisessä yhteistyössä Belgian, Italian, Slovenian ja Turkin kanssa osana Euroopan palotorjuntaliittojen yhteisjärjestön CFPA Europen toimintaa.

    Tavoitteena on tuottaa selkeä ohjeistus ja tarkistuslista lyhytaikaista majoitusta tarjoavien käyttöön. Sen avulla vuokranantaja varmistaa paloturvallisuuteen liittyvien perusasioiden toteutumisen.

    Vuokranantajille suunnatut paloturvallisuusohjeet valmistuvat myöhemmin tänä vuonna.

    Lue lisää:

    "Kaapelin asennuksessa oli tehty virheitä": Kolmen lapsen kuolemaan johtanut Levin mökkipalo syttyi sähkötoimisesta lattialämmityksestä

    Tulipaloissa kuoli viime vuonna ennätyksellisen vähän ihmisiä – savuke edelleen yleisin tappavan tulipalon syttymissyy

    Artikkelin aiheet
    paloturvallisuus
    vuokramökki
    palovaroitin
    Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö
    Levin mökkipalo
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle