• Joulunajan pyhinä syytä laittaa puhelinlangat laulamaan, vinkkaa tutkija – kyselyn mukaan yksinäisyys lisääntyi koronavuonna koko maassa

    FinSote-kyselytutkimuksen asiantuntija on huolissaan erityisesti vanhusten kokemasta yksinäisyydestä tänä jouluna.
    Kuva: Jukka Pasonen
    Uutiset
    24.12.202006:00
    Harri Kallio-Kurssi

    Sosiaalisen kanssakäymisen vähentyminen ja yksinäisyyden kokemuksen lisääntyminen näkyvät kaikkialla Suomessa.

    "Yli 80-vuotiaita yksinäisyys koskettaa eniten, sillä he asuvat usein yksin, eikä muuta perhettä yleensä ole tukena. Seniorikansalaiset ovat hyvin tunnollisesti noudattaneet koronaohjeita, mikä myös on aiheuttanut yksinäisyyttä", sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) erikoistutkija Katja Ilmarinen.

    Laitoksen laajaan FinSote-kyselytutkimukseen lisättiin tänä syksynä osio, jossa selvitettiin koronaepidemian vaikutuksia arkielämään ja palveluiden käyttöön.

    Tulokset perustuvat marraskuun loppuun mennessä saatuihin 16 600 vastaukseen.

    Erikoistutkija Ilmarinen etsisi ratkaisua yksinäisyyteen esimerkiksi turvallisista ulkoilutapaamisista raittiissa ilmassa ja lähiluonnon väljyydessä.

    "Laitoksissa asuvien tilanne on hankala, koska yksiköt joutuvat tasapainoilemaan turvallisuuden ja seurustelun sekä ulkoilun kanssa. Ehkä omaiset voisivat kysyä ja auttaa asiaa", hän pohtii.

    Piha- ja parveketapahtumien virkistysmahdollisuudet on jo keksitty. Vastaavanlaisia palveluja voitaisiin Ilmarisen mukaan kehittää myös verkkoon.

    "Digitaitoja pitäisi parantaa, jotta yhä useampi voisi niitä myös käyttää. Neuvontaa ja helppokäyttöisiä kanavia kannattaisi lisätä."

    Ilmarinen muistuttaa myös kaikille tutusta mahdollisuudesta lievittää yksinäisyyttä.

    "Soitetaan tädille ja kysytään joulun kuulumisia. Puhelin on kokenut koronan aikana uuden tulemisen, vaikka se tuntuu joskus meiltä unohtuvan."

    Suurin osa hoivakodeista on onnistunut koronapandemian aikana järjestämään asiakkaiden yhteydenpidon omaisiin ja läheisiin varsin turvallisesti, kertoo Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviran kysely.

    Lähes kaikissa hoivakodeissa omaisten ja läheisten tapaaminen onnistuu asiakkaan omassa huoneessa, ilmoitti 89 prosenttia vastaajista.

    Peräti 94 prosenttia hoivakodeista ilmoitti, että sään niin salliessa on mahdollisuus ulkoilla. Liki puolella on käytössä myös erillisiä tiloja tapaamiseen.

    Terveysturvallisuus on varmistettu esimerkiksi tarjoamalla ilmaisia maskeja ja järjestelemällä vierailuaikoja uudelleen.

    Kyselyyn vastasi 1 082 julkista ja yksityistä hoivakotia marras–joulukuussa 2020.

    Lue lisää:

    THL: Neljännes työikäisistä kertoo korona-ajan lisänneen yksinäisyyden tunnetta – eniten niin kokevat nuoret ja korkeasti koulutetut

    Artikkelin aiheet
    yksinäisyys
    vanhukset
    koronapandemia
    THL
    joulunpyhät
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle