• Ruokakori on Suomessa viidenneksen EU-keskiarvoa kalliimpi

    Sveitsissä, itävallassa ja muissa Pohjoismaissa ruokakaupan päivittäisostoksiin kuluu Suomeakin enemmän.
    Muista Euroopan maista muun muassa Sveitsi ja muut Pohjoismaat ovat Suomea kalliimpia. LEHTIKUVA / Mikko Stig
    Muista Euroopan maista muun muassa Sveitsi ja muut Pohjoismaat ovat Suomea kalliimpia. LEHTIKUVA / Mikko Stig 
    Uutiset
    16.6.201610:36
    STT

    Ruoan ja alkoholittomien juomien kuluttajahinnat ovat Suomessa viidenneksen EU-maiden keskiarvoa korkeammat. EU:n sisällä Suomea kalliimpia ovat Tanska, Ruotsi ja Itävalta, kertoo EU:n tilastoviranomaisen Eurostatin viime vuoden hintoihin perustuva vertailu.

    Muista Euroopan maista myös Sveitsi ja muut Pohjoismaat ovat Suomea edellä.

    Kallein hintataso on Sveitsissä, missä ruokakorin hinta on noin 70 prosenttia yli EU:n keskiarvon.

    Alkoholijuomien hintavertailussa kalleimmat maat ovat Suomi ja Irlanti. Hintataso on noin 70 prosenttia yli EU:n keskiarvon. Tupakan hinta on Suomessa EU-maiden keskitasoa.

    Asiasta tiedotti Tilastokeskus, joka kokosi Suomen hintatilastot Eurostatin vertailua varten.

    Artikkelin aiheet
    ruoan hinta
    EU:n hintavertailu
    Suomi
    Eurostat
    Tilastokeskus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria