• Fingrid kehottaa rajoittamaan sähkön käyttöä suurimman kulutuksen tunteina

    Kantaverkkoyhtiö Fingrid kehottaa suomalaisia rajoittamaan sähkön käyttöä suurimman kulutuksen tunteina.
    Pörssisähkön keskimääräinen tuntihinta on Suomessa tänään yli kaksinkertainen eiliseen verrattuna.
    Pörssisähkön keskimääräinen tuntihinta on Suomessa tänään yli kaksinkertainen eiliseen verrattuna.  Kuva: Heikki Saukkomaa / LEHTIKUVA
    Uutiset|Sähkö ja lämmitys
    4.1.202412:22
    STT–

    Fingridin mukaan Suomen sähköjärjestelmä toimii edelleen normaalisti ja sähköteho riittää, mutta tästä huolimatta tänään ja loppuviikon aikana on tärkeää, että kaikki sähkönkäyttäjät pyrkivät ajoittamaan sähkön käyttöään muille ajoille kuin aamun ja illan huipputunneille.

    Fingridin mukaan haasteellinen aika on esimerkiksi tänään illalla kello 17–22.

    Fingridin arvion mukaan pitkittynyt pakkasjakso pitää sähkön kulutuksen korkealla tasolla koko loppuviikon ajan. Keskiviikkona sähkökulutus ylitti Fingridin mukaan hetkellisesti 15  000 megawatin rajan. Korkeimmillaan tuntikeskiteho oli 14  993 megawatissa klo 19–20.

    Pörssisähkön keskimääräinen tuntihinta on Suomessa tänään yli kaksinkertainen eiliseen verrattuna.

    Keskimääräinen verollinen tuntihinta on tänään noin 28 senttiä kilowattitunnilta. Eilen pörssisähkön keskimääräinen tuntihinta oli reilut 12 senttiä.

    Kalleinta pörssisähkö on tänä aamuna kello kahdeksasta yhdeksään, jolloin tuntihinta on noin 47 senttiä.

    Hinnat käyvät ilmi Pörssisähköä.fi-sivustolta, joka käyttää lähteenään sähköpörssi Nord Poolin dataa.

    Sivuston mukaan pörssisähkön keskimääräiset tuntihinnat ovat pidemmällä tarkastelujaksolla kuitenkin huomattavasti torstain hintoja pienempiä.

    Esimerkiksi edellisten 12 kuukauden keskihinta on seitsemän senttiä kilowattitunnilta. Keskihinta edellisiltä 30 päivältä on vajaat kymmenen senttiä, ja seitsemän päivän keskihinta on reilut 11 senttiä kilowattitunnilta.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pesän koko on 50 x 70 cm, ja paloaika noin viisi tuntia. Pakarisen mukaan puhalluksen säätö on tarkkaa hommaa, sillä lämpötilaan vaikuttaa puun laatu.

    Koneviesti | Puukäyttöinen kamiina on tehokas lämmitysmuoto konehalliin – tarvittavat luvat kannattaa tarkistaa oman kunnan viranomaisilta

    Tilaajalle
  • Koneviesti | Itävalta sanoo hyvästit öljylämmitykselle

  • Infrapunalämmitin täytyy pitää puhtaana pölystä.

    Koneviesti | Aneto-infrapunalämmitin tarjoaa miellyttävää lämmitystehoa

    Tilaajalle