• Nordean konsernijohtaja von Koskull, 58, jää eläkkeelle viimeistään ensi vuonna –  pankki kamppailee heikon tuloskehityksen kanssa

    Nordean arvo on vajonnut, aiemmin vaihtui hallituksen puheenjohtaja.
    Nordea on jo alkanut etsiä seuraajaa eläköimisestään ilmoittaneelle konsernijohtaja von Koskullille.  LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
    Nordea on jo alkanut etsiä seuraajaa eläköimisestään ilmoittaneelle konsernijohtaja von Koskullille. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN 
    Uutiset
    30.6.201917:20
    STT

    Nordean konsernijohtaja Casper von Koskull siirtyy eläkkeelle vuoden 2020 loppuun mennessä, pankki tiedottaa. Nordean mukaan tiedote on vastaus asiasta markkinoilla liikkuneisiin spekulaatioihin.

    Seuraajan haku on jo aloitettu. Konsernijohtajan vaihtumisen aikataulu tarkentuu myöhemmin.

    Pankin tiedotteen mukaan Koskull on toivonut voivansa siirtyä eläkkeelle pitkän ja intensiivisen pankkiuransa jälkeen täyttäessään 60 vuotta. Koskull on syntynyt vuonna 1960 ja täyttää 60 vuotta syyskuussa 2020.

    "Nordea on siirtynyt mielenkiintoisen vaiheeseen liiketoimintansa kehittämisessä. Hyviä tuloksia on alkanut näkyä, kun olemme parantaneet asiakaslähtöisyyttä ja ottaneet käyttöön digitaalisia työkaluja, jotka on kehitetty aivan uudelle alustalle. Työ jatkuu. Haluamme edelleen parantaa asiakastyytyväisyyttä, lisätä tehokkuutta ja kasvattaa pankin liiketoimintaa. Haluamme myös varmistaa tehtävien siirron sujuvasti uudelle konsernijohtajalle siten, että hän pääsee jatkamaan pankin kehittämistä tulevaisuutta silmällä pitäen", von Koskull ja hallituksen puheenjohtaja Torbjörn Magnusson toteavat tiedotteessa.

    Koskull on tullut Nordean palvelukseen vuonna 2010 ja toiminut konsernijohtajana lokakuusta 2015 lähtien.

    Nordean johdossa on viime aikoina tapahtunut muitakin merkittäviä muutoksia. Helmikuussa Nordean hallituksen ikoninen puheenjohtaja Björn Wahlroos ilmoitti jättävänsä Nordean hallituksen seuraavassa yhtiökokouksessa maaliskuussa. Wahlroos oli toiminut Nordean hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2011 lähtien. Tilalle valittiin vakuutusyhtiö Ifiä pitkään johtanut Magnusson.

    Yhtiön pörssikurssi on viime vuosien aikana vajonnut. Kahden vuoden takaiseen tilanteeseen nähden Nordean markkina-arvosta on kadonnut yli 40 prosenttia.

    Pankki kertoi huhtikuun lopussa tammi-maaliskuun tuloksestaan, joka heikkeni yli kolmanneksen vuodentakaisesta. Analyysiyhtiö Inderesin pääanalyytikko Sauli Vilén arvioi STT:lle huhtikuussa, ettei kukaan ole tyytyväinen Nordean tuloskehitykseen. Tulos ei vastaa Nordean suurimman omistajan, finanssiyhtiö Sammon tavoitteita.

    Vilén sanoi huhtikuussa, ettei yllättyisi, jos lähikvartaalien aikana saataisiin kuulla uusista toimenpiteistä Nordean tuloskehityksen kääntämiseksi.

    Yhtiö on ollut viime aikoina paljon esillä rahanpesuepäilyistä. Konsernijohtaja Koskull totesi huhtikuussa, että pankki odottaa saavansa Tanskan viranomaisilta sakon, sillä pankin rahanpesun estämiseen liittyvät prosessit ja menettelytavat eivät ole olleet riittäviä.

    Artikkelin aiheet
    Nordea
    konsernijohtaja
    eläköityminen
    pankkiala
    tuloskehitys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria