• Poliisi jatkanut Karkkilan kotieläintappojen esitutkintaa – näin koirille kävi kotietsinnässä

    Kotietsinnän aikana poliisi ja valvontaeläinlääkäri löysivät esitutkintaan liittyvien kahden koiran lisäksi useita muita koiria.
    Poliisi suoritti kotietsinnän osana Karkkilan kotieläintappojen esitutkintaa. Kuvituskuva.
    Poliisi suoritti kotietsinnän osana Karkkilan kotieläintappojen esitutkintaa. Kuvituskuva. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Yhteiskunta
    13.8.202518:30
    Santeri Nousjoki

    Länsi-Uudenmaan poliisi kertoo jatkaneensa esitutkintaa tapauksesta, jossa Karkkilassa kaksi koiraa tappoi kotieläimiä elokuun alussa.

    Lisää aiheesta
    • Koirien uhreiksi joutuivat neljä kania, kaksi kanaa sekä yksi kukko. Tapaus tallentui kameravalvonnan videolta, jossa näkyi kahden isokokoisen koiran pääsy kanalaan.

      Rikokset | Poliisi aloittaa esitutkinnan Karkkilassa kotieläimiä tappaneista koirista − tällä rikosnimikkeellä asiaa tutkitaan

    Poliisi kertoo saaneensa valmiiksi alustavat kuulustelut, joiden lisäksi poliisi suoritti karanneiden koirien omistajan kiinteistölle tiistaina kotietsinnän valvontaeläinlääkärin kanssa.

    Kotietsinnän aikana poliisi ja valvontaeläinlääkäri löysivät esitutkintaan liittyvien kahden koiran lisäksi useita muita koiria.

    Koirat jäävät kuitenkin poliisin mukaan ainakin toistaiseksi omistajansa haltuun, sillä asiassa ei ilmennyt seikkoja, joiden pohjalta poliisi olisi voinut esimerkiksi sijoittaa eläimiä muualla lain mukaan.

    ”Esitutkinnan aikana poliisin tietoon ei ole tullut, että kyseiset koirat olisivat käyttäytyneet aggressiivisesti ihmisiä kohti tai että koirat olisivat satuttaneet ihmisiä missään vaiheessa”, rikoskomisario Robin Huldén perustelee.

    Poliisi tutkii tapausta yhä eläinsuojelurikoksena, josta voi seurata vastaajalle esimerkiksi eläinpitokieltoa, sakkoa tai vankeutta.

    Lisää aiheesta
    • Karkkilassa tuhoa tehneet isokokoiset koirat muistuttavat Ilta-Sanomien haastateltavien mukaan sutta. Kuvassa susi. Kuvituskuva.

      Eläimet ja kasvit | IS: Suuret sutta muistuttavat koirat ovat luultavasti tappaneet useita lemmikkejä Karkkilassa − uhreina ainakin kaneja, kanoja, kukko ja kissa

    • Molemmat susista risteytetyt koirarodut muistuttavat poikkeuksellisen paljon sutta.

      Erä | Karkkilassa poliisia työllistäneet koiraeläimet paljastuneet koiriksi – koirien karkaamisen esitutkinta jatkuu

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle