• Suomalaiset söivät broileria ennätysmäärän

    Uutiset
    19.2.201415:00
    Maija Ala-Siurua

    Suomalaiset söivät viime vuonna ennätykselliset 96 miljoonaa kiloa broilerin lihaa. Kulutus on kasvanut 15 prosenttia viimeisen viiden vuoden aikana ja yli kaksinkertaistunut vuodesta 1995 lähtien.

    TNS Gallup Elintarviketieto Oy arvioi, että kulutus kasvaa tänä vuonna nelisen prosenttia.

    MTK:n broilerjaoston puheenjohtajan Riku-Sippo Uotilan mukaan siipikarjanlihan menestykseen on monta syytä.

    Yksi niistä on terveellisyys.

    Uudet ravitsemussuositukset kehottavat syömään vähärasvaista siipikarjanlihaa.

    Samoin Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittaa nauttimaan siipikarjanlihaa, koska se on hyvä proteiinin lähde.

    Uotila muistuttaa suomalaisen siipikarjanlihan olevan turvallista.

    Eläintautien torjuntayhdistyksen ETT:n keräämien tietojen mukaan yhtäkään suomalaista broileria ei ole lääkitty antibiooteilla viimeisen kolmen vuoden aikana.

    MAIJA ALA-SIURUA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    broileri
    suomalainen ruokakulutus
    siipikarjanliha
    ravitsemussuositukset
    eläintaudit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria