• Paikoin runsasta sadetta, idässä ehkä myös ukkosta

    Etenkin itärajan tuntumassa voimakkaat ukkoskuurot ovat mahdollisia. Ennustettavuus on kuitenkin huono; voi olla, että kaikki ukkoset pysyvät Suomen itäpuolella.
    Vettä voi kertyä tänään jopa 20 millimetriä.
    Vettä voi kertyä tänään jopa 20 millimetriä.  Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Sää
    23.5.202507:16
    Cecilia Wolff ja Jouko Korhonen

    Tänään perjantaina laaja sadealue liikkuu maan etelä- ja keskiosan yli kohti itää ja pohjoista. Sade on monin paikoin runsasta, yleisesti vettä kertyy maan etelä- ja keskiosaan, Pohjois-Pohjanmaalle sekä Kainuuseen vuorokauden aikana 2–12 millimetriä, mutta länteen paikoin jopa 20 millimetriä.

    Itään virtaa myös varsin ukkosherkkää ilmaa ja siellä etenkin iltapäivällä ja illalla ukkoskuurot ovat mahdollisia. Perjantai-iltana sää alkaa seljetä maan länsiosassa. Lapissa päivä on vielä laajalti poutainen ja paikoin aurinkoinen, lauantaiyönä ja -aamuna yltää sinnekin jo sateita.

    Huomenna lauantaina uusia sateita nousee etelästä ja näillä näkymin maan etelä- ja keskiosaan sekä Lappiin sataa 2–10 millimetriä lisää vettä. Länsirannikon tuntumassa on lauantaina poutaisempaa.

    Kuva: Ilmatieteen laitos

    Sunnuntaina aamupäivällä sateet painottuvat itään ja pohjoiseen, lännessä on laajalti aurinkoista. Illaksi sateet väistyvät Suomen päältä itään ja sää poutaantuu sekä pilvisyys vähenee koko maassa.

    Päivän ylimmät lämpötilat ovat suuressa osassa maata 7 ja 17 asteen välillä, paikoin noin 20 asteen tietämillä. Nämä ovat melko tyypillisiä lämpötiloja toukokuun lopussa. Kuluvana yönä Pohjois-Lapissa on vielä ollut heikkoa pakkasta.

    Tulevina yönä lämpötilat pysyvät pääsääntöisesti nollan yläpuolelle, alimmat lämpötilat ovat enimmäkseen 0 ja +7 asteen välillä. Halla esiintyy kuitenkin vielä paikoin, myös maan etelä- ja länsiosassa.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun

    Artikkelin aiheet
    sääennuste
    ukkonen
    sadekuuro
    Ilmatieteen laitos
    toukokuu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita