• Ruoan hinnan nousu sai suomalaiset suuntaamaan Lidliin – liikevaihto kasvoi edeltäneestä vuodesta

    Lidlin liikevaihto kasvoi viime tilikaudella 5,7 prosenttia.
    Lidl investoi uusiin myymälöihin Helsinkiin, Espooseen ja Nurmijärvelle. Kuvituskuva.
    Lidl investoi uusiin myymälöihin Helsinkiin, Espooseen ja Nurmijärvelle. Kuvituskuva. Kuva: Lidl
    Uutiset|Talous
    4.9.202310:31
    Janiko Kemppi

    Lidl Suomen helmikuussa päättyneen tilikauden luvut kertovat kasvusta. Yhtiön liikevaihto oli 1969 miljoonaa euroa eli 5,7 prosenttia edellistä tilikautta enemmän.

    Lidl Suomen talousjohtaja Sami Pyykkönen uskoo, että hintojen nousu ja inflaatio ovat vaikuttaneet tulokseen.

    ”Tilikautta sävyttivät yleinen kulujen nousu ja inflaatio, mitkä heijastuivat myös kuluttajien ostokäyttäytymiseen. Asiakkaat ovat tulleet entistä hintatietoisemmiksi ruokakaupassa. Samalla yhä useampi on kiinnostunut tarjouksista ja halvoista hinnoista. Kasvumme oli viime tilikaudella muuta markkinaa nopeampaa”, Pyykönen kertoo tiedotteessa.

    Lidl teki liikevoittoa 101 miljoonaa euroa (edellinen tilikausi 99,4 miljoonaa euroa) ja investoi tilikaudella 64,8 miljoonaa euroa. Investoinnin kohdistuivat pääasiassa uusiin myymälöihin, joita avattiin viime tilikaudella seitsemän. Pyykkönen kertoo, että uusia myymälöitä ollaan avaamassa kolme Vantaalle ja yksi Akaaseen.

    Lidl työllistää Suomessa yli 5700 henkilöä. Yhtiö maksoi yhteisöveroa Suomeen 15,1 miljoonaa euroa. Lidlin markkinaosuus on 9,8 prosenttia.

    Lidl julkaisi myös vastuullisuusraportin, jossa käydään läpi vastuullisuustyötä tilikausilla 2021 ja 2022. Lidlin vastuullisuuspäällikkö Annu Puurula nostaa esille erityisesti ilmastotyön sekä ELVI-merkin (tuotantoeläinten hyvinvointimerkki) kehittämisen, jota Lidl on ollut rahoittamassa ja kehittämässä.

    ”Ilmastotyö on ollut vastuullisuustyömme keskiössä. Olemme oman toiminnan osalta Suomen ensimmäinen hiilineutraali ruokakauppa ja koulutimme suomalaisia yrityksiä pienentämään omia päästöjään”, Puurula sanoo.

    Asiakkaille vastuullisuus on näkynyt myös hukka-alella, jonka avulla Lidl kertoo pienentäneensä ruokahävikkiä 8,5 miljoonalla kilolla.

    Lisää aiheesta
    • Kotimaisuus korostuu erityisesti maidossa ja lihatuotteissa.

      Kauppa | Lidl, S-ryhmä ja Kesko paljastivat kauppojensa kotimaisuusasteen – näissä tuotteissa suomalaisuus korostuu

    • S-ryhmä, Kesko ja Lidl ovat vastanneet hintakilpailuun.

      Kauppa | Lidl lupaa, ettei hintojen alennus vaikuta tuottajaportaaseen – näin kommentoivat kilpailijat S-ryhmä ja Kesko

    • Lidl on toiminut Suomessa vuodesta 2002 alkaen.

      Elintarviketeollisuus | Lidl laskee yli sadan tuotteen hintaa

    Artikkelin aiheet
    Lidl Suomi
    ruoan hinnan nousu
    liikevaihdon kasvu
    vastuullisuus ja ilmastotyö
    Suomen ruokakauppa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria