• Saarioinen sinnitteli sitkeästi läpi vaikean koronavuoden

    "Keskityimme haastavassa tilanteessa kaikessa tekemisessämme siihen, missä osaamisemme on vahvinta."
    Kuva: Jukka Pasonen
    Uutiset
    12.5.202113:23
    Satu Lehtonen

    ”Poikkeuksellinen vuosi, josta selvisimme hyvin”, ruokatalo Saarioisten toimitusjohtaja Matti Karppinen kommentoi viime vuotta yhtiön tilinpäätöstiedotteessa.

    Koronavuosi siirsi ison osan suomalaisten ruokailusta suurkeittiöistä koteihin.

    Saarioisten Foodservice -tuotteiden myynti kääntyi viime vuoden keväällä nopeaan ja voimakkaaseen laskuun ja pysyi matalalla tasolla koko loppuvuoden, yhtiön tiedotteessa todetaan.

    Kodeissa tehtiin ruokaa raaka-aineista asti, mutta turvauduttiin hyvin usein myös eineksiin.

    Uusi ilmiö oli, että moni etäkoululainen sai koulustaan ruokakassin. MT:kin nosti esille sen, että monessa niistä oli mukana nimenomaan Saarioisten ruokaa.

    Uusi jakelutapa paikkasi Saarioisten suurkeittiötuotteiden menetyksiä, mutta ei riittänyt korvaamaan niitä kokonaan.

    Saarioisten liikevaihto laski edellisvuoden 253,1 miljoonasta eurosta 239,6 miljoonaan ja liiketulos ennen kertaluonteisia eriä 26,8 miljoonasta 25,4 miljoonaan euroon.

    "Keskityimme haastavassa tilanteessa kaikessa tekemisessämme siihen, missä osaamisemme on vahvinta, ja ydinliiketoimintamme suorituskyky oli hyvä. Saarioinen-brändi säilytti vahvan asemansa valmisruoan ykkösbrändinä", Karppinen toteaa tiedotteessa.

    Yhtiön nettoinvestoinnit olivat 14,8 miljoonaa euroa ja omavaraisuusaste nousi edelleen lähes 75 prosenttiin.

    Saarioinen on perheyritys, joka on lähtöisin Kangasalan Sahalahdelta. Muut valmistuspaikat ovat Valkeakoskella ja Huittisissa sekä Viron Raplassa.

    Lue myös: Monen koululaisen ruokakassista löytyy Saarioisten tuotteita, miten on päädytty juuri niihin? "Yhteydenotto on tullut asiakkailtamme"

    Artikkelin aiheet
    Saarioinen
    koronavuosi
    valmisruoka
    elintarviketeollisuus
    tilinpäätöstiedote
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle