• Kyläkauppatuki uudistuu – parannus on merkittävä

    Kyläkauppatuen arvioinnissa todettiin, että kauppiaat kokivat kyläkauppatuen erittäin hyödylliseksi. Tuella on suuri merkitys pienelle kaupalle.
    Tilaajalle
    Taipalsaaren M-marketin kauppias Osmo Laine pohti viime syksynä kylmälaitteiden päivittämistä energiaa säästäviksi.
    Taipalsaaren M-marketin kauppias Osmo Laine pohti viime syksynä kylmälaitteiden päivittämistä energiaa säästäviksi. Kuva: Mikko Nikkinen
    Uutiset|Politiikka
    7.3.202310:34
    Jukka Hämäläinen

    Kyläkauppatuki on aiemmin ollut kokeiluluonteisesti haettavissa vuosina 2019 ja 2021. Tästä vuodesta lähtien kyläkauppatuki tulee haettavaksi joka vuosi, Ruokavirasto tiedottaa.

    Maaseudun kaupat voivat hakea kyläkauppatukea 2. toukokuuta asti. Hakuaika alkaa 13 maaliskuuta. Tuen avulla edistetään maaseudun palveluiden saatavuutta. Kauppias voi käyttää tukea esimerkiksi palveluvalikoiman ylläpitämiseen ja monipuolistamiseen.

    Yksi kauppa voi saada korkeintaan 15 000 euron tuen vuodessa. Tuki voi olla tätä pienempi, jos hakijoita on paljon. Myymäläautopalvelua tarjoava kauppa voi saada tuen korotettuna.

    Lisää aiheesta
    • Myymäläpäällikkö Nina Nilsson esitteli uutta kauppaa Kaisu ja Kalevi Vasalammelle, jotka olivat Rautiossa kauppiaina 1966–2000. Hannu Niemelä johtaa kauppaosuuskuntaa.

      "On voittajan fiilis" – rautiolaiset turvautuivat hyväksi havaitsemaansa keinoon ja lopettivat kylän kaupattoman kauden

    Tuen ehtona on muun muassa, että kauppa sijaitsee maaseutualueella, toimii ympäri vuoden ja etäisyys lähimpään toiseen päivittäistavarakauppaan on vähintään 7,5 kilometriä tai kauppa on muuten vaikeasti saavutettavissa.

    Kyläkaupat ovat tärkeitä sekä maaseudulla vakituisesti asuville että mökkeilijöille ja muille matkailijoille. Kaupat tarjoavat päivittäistavarapalveluiden lisäksi esimerkiksi käteisnosto-, posti-, polttoainejakelu- ja apteekkipalveluita.

    Lisää aiheesta
    • Osmo Laine vaihto alaa kyläkauppiaaksi viisi vuotta sitten, ja sähkön hinta saa nyt miettimään kaupan kannattavuutta.

      Kauppa | Kallis sähkö voi iskeä rajusti maaseudun itsenäisiin kauppoihin, K- ja S-ryhmiä auttavat omat sähköyhtiöt – ”Jos jotakin jää viivan alle, se menee energiayhtiölle”

    Vuoden 2019 hakukierroksen jälkeen toteutetussa arvioinnissa todettiin, että kauppiaat olivat kokeneet kyläkauppatuen erittäin hyödylliseksi. Pienelle kaupalle tuella on suuri merkitys. Suurin osa maaseudun kyläkaupoista on hakenut tukea aiemmilla hakukerroilla.

    Tuki haetaan Hyrrä-asiointipalvelussa ja sen myöntää Ruokavirasto.

    Artikkelin aiheet
    kyläkauppatuki
    maaseutu
    Ruokavirasto
    maaseudun kaupat
    valtiontuki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa