• Sami Kilpeläinen ehdolle keskustan puoluesihteeriksi

    Tavoitteena on nostaa keskusta Suomen suurimmaksi puolueeksi syksyn kunnallisvaaleissa.
    Uutiset
    16.3.201211:00
    MT toimitus

    MTK:n maitoasiamies Sami Kilpeläinen (kesk.) on päättänyt lähteä ehdolle keskustan puoluesihteeriksi. Melkoniemen paikallisyhdistys esitti häntä ehdokkaaksi tiistaina.

    Puoluesihteerin tehtävä on koota puolueen rivit seuraaviin vaaleihin. Ensimmäinen koitos on kuntavaali syksyllä.

    ”Puoluesihteerin tärkein tehtävä tulevina vuosina on nostaa puolue Suomen suurimmaksi puolueeksi”, Kilpeläinen sanoo.

    Viime kevään eduskuntavaaleissa Kilpeläinen sai Uudellamaalla 538 ääntä. Hän vaikuttaa myös Kainuun maakuntavaltuustossa.

    Kilpeläinen on ensimmäinen puoluesihteerikisaan ilmoittautunut.

    Nykyinen puoluesihteeri Timo Laaninen lupasi maanantaina kertoa lähiviikkojen aikana, aikooko hän pyrkiä jatkokaudelle. Laanisen virkavapaus Suomenmaan päätoimittajana on myönnetty kaksivuotiskaudelle, joka on päättymässä kesällä.

    Kilpeläinen kannattaa jäsenvaalia puheenjohtajasta.

    ”Keskustan puheenjohtajan valinnasta on järjestettävä jäsenvaali ennen Rovaniemen puoluekokousta. Puolueen puheenjohtajan asema vahvistuu jäsenvaalin myötä. Jäsenvaali lisää puolueen rivijäsenten todellisia vaikuttamismahdollisuuksia”, hän linjaa.

    Kilpeläinen on valtiotieteiden maisteri.

    Artikkelin aiheet
    Sami Kilpeläinen
    Keskusta
    puoluesihteerin vaali
    kuntavaalit
    Suomenmaa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle