• Suomi saa moitteita Amnestylta terveydenhuollon eriarvoisuudesta – ”Ihmiset eivät pääse lääkärille”

    Raportissaan Amnesty suosittaa, että hallitus ja eduskunta vahvistaisivat perusterveydenhuoltoa ja turvaisivat sen kattavuuden ja kohtuuhintaisuuden.
    Raportin mukaan työterveyshuollon piirissä olevat ja muut yksityisiä terveyspalveluja käyttävät pääsevät hoitoon nopeammin kuin esimerkiksi pienituloiset ja työttömät. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA.
    Raportin mukaan työterveyshuollon piirissä olevat ja muut yksityisiä terveyspalveluja käyttävät pääsevät hoitoon nopeammin kuin esimerkiksi pienituloiset ja työttömät. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA.  
    Uutiset|Hyvinvointi
    13.6.202307:26
    STT–

    Amnesty moittii suomalaista terveydenhuollon järjestelmää sen eriarvoisuudesta. Amnesty International on julkaissut tänään asiaa koskevan raportin.

    Sen mukaan Suomi ei turvaa oikeutta terveyteen yhdenvertaisesti ja täten rikkoo ihmisoikeusvelvoitteitaan. Raportista selviää, että Suomi on saanut kansainvälisiltä ihmisoikeussopimusten valvontaelimiltä suosituksia terveydenhuollon puutteista.

    Raporttia varten haastateltiin toistasataa ihmistä eri puolilta Suomea. Vastaajilta kysyttiin kokemuksistaan terveyspalveluihin hakeutumisesta ja käyttämisestä. Amnestyn haastattelemat ihmiset kuvaavat karulla tavalla kokemuksiaan:

    ”Kyllähän se totuus on, etteivät ihmiset pääse lääkärille, eikä oikein hoitajallekaan.”

    ”Olen yrittänyt soittaa terveyskeskukseen. Se on mennyt aina siihen, että he soittavat takaisin, mutta sitten sieltä ei välttämättä soiteta.”

    ”Tiedän monia ikäisiäni, jotka ovat myös joutuneet köyhyysloukkuun sen takia.”

    Amnestyn taloudellisten ja sosiaalisten oikeuksien asiantuntijan Mariko Saton mukaan raporttia tehdessä huomattiin, ettei suomalaiseen terveydenhuoltojärjestelmään luoteta.

    ”Kohtasimme valtavasti ihmisiä ympäri Suomen, joilla oli todellinen hätä siitä, pääsevätkö he sairaina tarvittavaan hoitoon”, kertoo Sato.

    ”Tämä on pitkäaikaisen kehityksen tulos, joka on johtanut niin vakavaan terveydenhuollon eriarvoistumiseen, että ihmisoikeusjärjestön täytyy kiinnittää tähän huomiota.”

    Amnestyn raportin mukaan allekirjoittamalla kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia Suomi on sitoutunut takaamaan jokaiselle yhdenvertaisen oikeuden riittävään terveydenhuoltoon. Amnestyn mielestä tämä ei kuitenkaan toteudu.

    Raportin mukaan suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä on eriarvoinen. Työterveyshuollon piirissä olevat ja muut yksityisiä terveyspalveluja käyttävät pääsevät hoitoon nopeammin kuin esimerkiksi pienituloiset ja työttömät.

    Mariko Saton mukaan järjestelmän eriarvoisuudesta pitäisi päästä eroon, jotta kaikkien oikeus terveyteen toteutuisi.

    ”Tämä on pitkäaikaisen kehityksen tulos, joka on johtanut niin vakavaan terveydenhuollon eriarvoistumiseen, että ihmisoikeusjärjestön täytyy kiinnittää tähän huomiota.”

    Raportissaan Amnesty muun muassa suosittaa, että hallitus ja eduskunta vahvistaisivat perusterveydenhuoltoa ja turvaisivat sen kattavuuden ja kohtuuhintaisuuden.

    Viime vuosien aikana Suomi on saanut kansainvälisiltä ihmisoikeussopimusten valvontatahoilta suosituksia nykyisen terveydenhuoltojärjestelmän kehittämiseksi. Vuonna 2021 YK:n alainen taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien sopimusta valvova TSS-komitea huomautti Suomea siitä, että tietyillä ihmisryhmillä oli muita vaikeampaa saada tarvitsemaansa hoitoa.

    Myös YK:n alainen Lapsen oikeuksien komitea antoi hiljattain Suomelle suosituksen turvata lasten pääsy terveyspalveluihin tehokkaammin. Erityishuomiota komitea kiinnitti köyhyydessä eläviin lapsiin.

    Artikkelin aiheet
    Amnesty International
    terveydenhuolto
    ihmisoikeudet
    eriarvoisuus
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Asianmukainen työvaatetus valitaan olosuhteiden mukaan.

    Koneviesti | Näillä keinoilla parannat ergonomiaa maataloustöissä

  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa