• Kukkiva rautatieasemailahduttaa kiireistä kulkijaa

    Helsingin päärautatieasemalle saapuvaa tervehtivät raiteiden päätyyn rakennetut istutukset. Mirkka Peltola istutti kasveja viime viikon perjantaina. Valmiiksi puutarha saatiin äitienpäiväksi. Kari Salonen
    Helsingin päärautatieasemalle saapuvaa tervehtivät raiteiden päätyyn rakennetut istutukset. Mirkka Peltola istutti kasveja viime viikon perjantaina. Valmiiksi puutarha saatiin äitienpäiväksi. Kari Salonen Kuva: Viestilehtien arkisto
    Uutiset
    16.5.201216:00
    Maija Ala-Siurua

    Helsingin päärautatieaseman laiturialueelle on noussut viime viikonloppuna Suomen ensimmäinen pop up -puutarha. Sen tavoitteena on ilahduttaa ohikulkijoita ja samalla näyttää, miten elinympäristöä voi muuttaa kasvien avulla.

    Alueen läpi tarpoo päivässä noin 200 000 henkilöä, joten puutarhaharrastuksen pariin saattaa hyvinkin olla tulossa koko joukko ihmisiä eri puolilta maata.

    Erilaisia kasveja ja kasvilajeja on viitisenkymmentä, mukana sekä kesäkukkia että monivuotisia kasveja.

    Nyt ilahduttavat erityisesti kukkivat hedelmäpuut, atsaleat ja rhododendronit. Rautatieomenapuu on itseoikeutetusti mukana.

    Tarkkasilmäinen hoksaa joukosta myös viinimarjapensaita. Hyötykasvit muistuttavat ajasta, jolloin rautatieläiset korjasivat satoa asemien omista hyötykasvitarhoista, kertoo brand manager Inari Rummukainen VR Groupista.

    Ihmepuutarha-nimeä kantava aseman kaunistus on Bernerin idea ja osa yhtiön ”yks kaks kaunis” -ajattelua. Yhtiö haluaa tuoda puutarhaharrastuksen jokaisen ulottuville helpolla ja innostavalla tavalla.

    Berner sai mukaansa 150-vuotista taivaltaan juhlivan VR:n. Rummukaisen mukaan päärautatieaseman puutarha sopii hyvin yhteen VR:n ympäristöystävällisen imagon kanssa.

    Ihmepuutarhan on suunnitellut kuuden maisemasuunnittelua opiskelevan taitajan joukko Hämeen ammattikorkeakoulusta. Heidän työnsä voitti päärautatieaseman puutarhasta järjestetyn kilpailun.

    ”Kaikki palaute on ollut aivan ihanaa”, kertoo voittajiin kuuluva Maarit Elo-Valente.

    Etukäteen hieman pelättiin, että puutarhan rakennustyöt häiritsisivät kiireisiä kulkijoita ja aiheuttaisivat närää. Päinvastoin kuitenkin kävi.

    Ikään, sukupuoleen ja kansallisuuteen katsomatta kasvit ja niiden parissa hyörivät ihmiset ovat saaneet osakseen hymyä ja kiitoksia. Lisäksi ihmepuutarhan verkkosivu on kerännyt kävijöitä.

    ”Hienoa on ollut nähdä, miten toisilleen tuntemattomat ihmiset ovat kasveja tutkiessaan alkaneet keskustella vierustoverin kanssa”, Elo-Valente sanoo.

    Puutarhan pystyttäminen vaati kolme lähes ympäripyöreää päivää sekä 12–14 ahkeraa käsiparia joka päivä.

    Kasvit vaativat luonnollisesti hoitamista rakentamisen jälkeenkin. Jo pelkkä kastelu vie aikaa viisi tuntia kerrallaan kolme kertaa viikossa.

    Taimet ovat peräisin Puutarha Tahvoset Oy:ltä.

    ”Nyt kukkivat puut otettiin sisään kasvihuoneisiin jo viime syksynä”, Sanna Tahvonen kertoo.

    Ihmepuutarhan taimet palautuvat purkamisen jälkeen myyntiin Tahvosille. Suurimmat puut säästetään näyttelykäyttöön.

    Ihmepuutarhan siimeksessä voi vaeltaa kesäkuun alkupuolelle saakka.

    Sitten – kenties – se puhkeaa kukkaan jossain muualla, kuten pop up -puutarhan luonteeseen kuuluu.

    MAIJA ALA-SIURUA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    pop up -puutarha
    Helsingin päärautatieasema
    Berner
    VR
    puutarhan suunnittelu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle