• Myös kokoomuksessa on vuosien varrella hyödynnetty viestintäkoulutusta – "Laskun on tietojemme mukaan maksanut aina kokoomus"

    Kokoomuksen puoluesihteerin Kristiina Kokon mukaan itsensä kehittäminen viestijänä kuuluu poliitikon työhön.
    Kuva: Jere Lauha
    Uutiset
    4.6.202020:30
    MT toimitus

    Suomen Kuvalehti uutisoi tiistaina valtiovarainministeri Katri Kulmunin (kesk.) viestintäkoulutuksen aiheuttamista kustannuksista. Tekir Oy:n kautta hankituista konsulttipalveluista kertyi valtiovarainministeriölle sekä työ- ja elinkeinoministeriölle yhteensä 47  771 euron lasku.

    Myös oppositiopuolue kokoomuksessa on aikaisempien hallitusvuosien aikana hankittu ministereille viestintäkoulutusta. Puoluesihteeri Kristiina Kokko toteaa, että itsensä kehittäminen viestijänä kuuluu poliitikon työhön.

    "Kokoomus lähtee kuitenkin siitä, että puolueen edustajien koulutuksen kustannuksista vastaa puolue tai edustaja itse".

    Hallituksessa ollessaan kokoomus on Kokon mukaan hankkinut viestintäkoulutusta ministereilleen hyvin pienimuotoisesti.

    "Laskun on tietojemme mukaan maksanut aina kokoomus. Viime kaudella kustannukset jäivät puolueen puheenjohtajan ja ministereiden osalta yhteensä alle 20 000 euroon."

    Puolueen puheenjohtajille viestintäkoulutusta on hankittu usein myös ennen vaaleja edeltäviä tv-tenttejä. Kustannuksista on näissäkin tapauksissa vastannut Kokon mukaan kokoomus.

    Myös oppositiossa ollessaan kokoomus on järjestänyt kansanedustajilleen viestintäkoulutusta. Koulutus järjestetään kuitenkin puolueen omasta toimesta, eikä puolue ole Kokon mukaan ostanut viestintäkoulutusta kansanedustajille.

    "Puolueen viestintä tarjoaa jokaiselle kokoomuksen kansanedustajalle henkilökohtaista viestintä- ja some-sparrausta, ja useimmat kansanedustajat ovat tätä mahdollisuutta hyödyntäneet. "

    Kokoomuksella ei ole Kokon mukaan tietoa siitä, kuinka moni kansanedustajista on hankkinut viestintäkoulutusta myös itsenäisesti.

    Artikkelin aiheet
    Kokoomus
    viestintäkoulutus
    poliitikot
    Kristiina Kokko
    Katri Kulmuni
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria