• Heinäluoma kutsuu ehkä eduskunnan koolle maanantaina

    Oppositio vaatii, että eduskunnan täytyy pikaisesti kokoontua käsittelemään EU-huippukokouksen päätöksiä. Istunto keskeyttäisi kansanedustajien kesäloman.
    Uutiset
    1.7.201213:42
    MT toimitus

    Oppositio on vaatinut eduskunnan pikaista kutsumista koolle käsittelemään EU:n huippukokouksen päätöksiä euromaiden tukipaketeista.

    Koollekutsumista arvioidaan maanantaina suuren valiokunnan kokouksen jälkeen, kertoo eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd.).

    Erityisen painokkaasti oppositiopuolueet keskusta ja perussuomalaiset arvostelevat hallituksen myöntymistä suoraan pankkitukeen.

    Talousvaliokunnan puheenjohtaja Mauri Pekkarinen (kesk.) syyttää pääministeri Jyrki Kataista (kok.) valtuuksiensa ylittämisestä.

    Pekkarinen arvelee, ettei Kataisella ollut eduskunnan valtuutusta ratkaisuun.

    Valiokunnan puheenjohtaja epäilee myös, oliko tukipäätös eduskunnan joitakin päiviä sitten hyväksymän kriisirahastolain mukainen.

    Katainen menee eduskunnan suuren valiokunnan kuultavaksi maanantaina.

    Valiokunnan puheenjohtaja Miapetra Kumpula-Natri (sd.) ei vielä halunnut ottaa kantaa siihen, toimiko Katainen saamiensa valtuuksien mukaisesti.

    Artikkelin aiheet
    eduskunta
    EU-huippukokous
    Eero Heinäluoma
    kriisirahastolaki
    euromaiden tukipaketit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle