• Kesällä kotimaahan

    Uutiset
    26.6.201516:00
    MT toimitus

    Suomalaiset suosivat nyt matkailua kotimaassa. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan tammi–huhtikuussa suomalaiset tekivät maksullisen majoituksen sisältäneitä matkoja kotimaassa 18 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. (MT 24.6.)

    Kotimaan matkailun kasvu on tärkeää, sillä se paikkaa edes hieman ulkomaisten matkustajien katoa.

    Etenkin venäläiset ovat vähentäneet selvästi matkailuaan Suomeen. Ulkomaisten matkustajien määrä on kokonaisuudessaan laskenut, vaikka esimerkiksi kiinalaisia tulee Suomeen aiempaa enemmän.

    Taloutta vaivaavan taantuman lisäksi matkailualan yrittäjiä kiusaavat yksityishenkilöiden tarjoamat majoitukset Airbnb-

    internetpalvelun kautta sekä mainoksiin ja tienviittoihin liittyvä byrokratia.

    Yrittäjät odottavat hallituksen purkavan turhaa ja perusteetonta sääntelyä. Etenkin maaseudulla toimivan yrityksen on vaikea houkutella matkustajia, jos tienvarteen ei saada majoituspaikkoihin ja ravintoloihin ohjaavaa opastetta teiden varsille.

    On hyvä muistaa, että matkailu on tärkeä osa Suomen talouden kuntoon laittamista. Sinivalkoisen ratkaisun voi tehdä myös lomalla, ja jättää ulkomaan matkan tekemättä. Kotimaahan jäävät matkailun rahavirrat vauhdittavat osaltaan kansantaloutta ja hyödyttävät näin meitä kaikkia.

    Kotimaan matkailun sesonki alkaa olla parhaimmillaan. Nyt kesällä lomamatkaa suunnittelevan kannattaakin kääntää katseensa tällä kertaa kotimaahan, sillä Suomen suvesta löytyy kiinnostavaa katsottavaa ja antoisia

    elämyksiä kautta maan - on sää mikä tahansa.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    kotimaan matkailu
    matkailuala
    Suomi
    talous
    kesälomailu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena