• Miehet tunkeutuivat kanalan tiloihin Oripäässä – poliisikoirat seurasivat useita kilometrejä

    Siipikarjaliitto toteaa, että tunkeutuminen vaaransi eläinten hyvinvoinnin ja terveyden sekä myös ruokaturvan.
    Kuvan kanala ei liity tapaukseen.
    Kuvan kanala ei liity tapaukseen. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    2.2.201813:11
    Matti Tuominen

    Varsinais-Suomessa, Oripäässä miesjoukko tunkeutui kanalan tiloihin varhain perjantaiaamuna.

    Lounais-Suomen poliisi kertoo tiedotteessaan, että poliisi sai hälytyksen Oripäähän perjantaina aamulla hieman ennen kello neljää. Kanalan työntekijä oli herännyt tunkeilijoiden aiheuttamaan meteliin ja ilmoitti siitä eteenpäin.

    Jäljistä päätellen tekijöitä oli ollut useampia. Tekijät olivat jälkien perusteella yrittäneet tunkeutua useampaan tuotantotilaan.

    Poliisi jäljesti tekijöitä poliisikoirien avulla. Koirien avulla poliisi otti kiinni useampia miehiä.

    Yksi koirista seurasi miehiä kolmen kilometrin matkan ja toinen viisi kilometriä.

    Poliisi tutkii asiaa julkisrauhan rikkomisena ja salakatseluna.

    Siipikarjaliitto muistuttaa, että vieraiden ihmisten öinen tunkeutuminen eläinten joukkoon aiheuttaa niissä esimerkiksi pelkoa, paniikkireaktioita ja loukkaantumisia. Tunkeutuminen voi myös näkyä pitkään kuolleisuutena ja tuotantohäiriöinä. Pahimmassa tapauksessa tulijat levittävät tilalle vakavan eläintaudin.

    "Eläinten hyvinvoinnin ja terveyden lisäksi vaarantuu myös ruokaturva, puhumattakaan tuotantoeläinten omistajien ja työntekijöiden mielenrauhasta", liitto huomauttaa tiedotteessaan.

    Artikkelin aiheet
    Oripää
    poliisi
    kanala
    Siipikarjaliitto
    eläinhyvinvointi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria