• MTK: Hallitusohjelman linjaukset susivahingoista pitää saada käytäntöön viipymättä

    Susien hyökkäyksiä on tapahtunut tänä kesänä eri puolilla Suomea jo kymmenittäin.
    Sudet ovat tänä vuonna tehneet jo kymmeniä lammashyökkäyksiä koko Suomessa. Kuvituskuva.
    Sudet ovat tänä vuonna tehneet jo kymmeniä lammashyökkäyksiä koko Suomessa. Kuvituskuva.  Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset|Metsästys
    1.8.202312:00
    Fanny Niittymaa

    Tuoreen hallitusohjelman linjaukset susivahinkojen vähentämiseen ovat hyviä, mutta ne tulee ottaa ilman viivytyksiä käytäntöön, MTK korostaa tiedotteessa.

    Lammashyökkäyksiä on tapahtunut tänä kesänä jo kymmenittäin. Viime vuoden ennätysmäärä lammasvahinkojen eläinmäärissä oli 518.

    MTK:n mukaan eläintenpidon vahinkoja ei pystytä kattavasti estämään edes ennakkosuojauksella. Varsinkin lampurit ovat rakentaneet satoja kilometrejä petoaitoja turvatakseen eläintensä hyvinvoinnin.

    Tilanne on elinkeinonharjoittajalle henkisesti raskas, kun petoaitojen suojaukseen ei voi enää luottaa. Moni miettiikin eläintenpidon lopettamista tukalassa tilanteessa. Esimerkiksi viime viikonloppuna sudet tappoivat Tohmajärvellä 26 lammasta huolletun ja toimivan suoja-aidan sisältä 100 metrin etäisyydeltä pihapiiristä.

    Lisää aiheesta
    • Kuva on vuodelta 2005, jolloin Sirolan tila valittiin Vuoden lammastilaksi. Tila jalostaa Oxford Down -rotua.

      Lihantuotanto | Sudet tappoivat 26 uuhta: ”Miten jatkaa laiduntavien eläinten kasvattamista, kun mikään määrä aikaa ja rahaa ei enää riitä suojaamaan eläimiä?”

    • Syksy on tyypillistä aikaa susihavainnoille, sillä pentueet alkavat liikkumaan laajemmalla alueella. Kuvituskuva sudesta.

      Luonto | Sudet tappoivat lampaita sekä Kuhmoisissa että Tohmajärvellä − yhteensä lampaita kuoli 30

    • Markku Suomisen lampaat joutuivat suden raatelemiksi kahdella laitumella Vaskiolla. Varsinais-Suomessa tapauksia on jo useampi tänä kesänä.

      Maatalous | Sudet raatelivat 11 lammasta laitumelle Salon seudulla: ”Keinot ovat vähissä lampaiden suojelemiseksi”

    ”Kannanhoidollisen metsästyksen puuttuessa suden ihmisarkuus on vuosi vuodelta heikentynyt, mikä heikentää myös ennakkosuojauksen tehoa. Kannanhoidollinen metsästys on saatava ehdottomasti käyntiin ensi talvena”, MTK:n kenttäjohtaja ja riistapolitiikan asiantuntija Timo Leskinen kommentoi.

    Leskinen painottaa, että kannanhoidollisen metsästyksen ohella tarvitaan toimiva järjestely myös vahinkoja aiheuttavien susiyksilöiden poistamiseen. Nykyinen vahinkoperusteisten poikkeuslupien toimintamalli on hallinnollisesti erittäin jäykkä ja toteutukseltaan hidas. Tehoiltaan heikot toimintamallit on arvioitava uudelleen.

    MTK:n mukaan tarkennusta tarvitaan myös omaisuuden suojauksen tulkintaan.

    Laitumella kotieläimen kimppuun käyvä susi tulee voida poistaa välittömästi varoituslaukauksen jälkeen Ruotsin mallin mukaisesti ilman jälkiseuraamuksia. Periaatteessa sama hätävarjelun oikeus Suomessa johtaa kuitenkin aina välittömään aseiden takavarikointiin ja poliisitutkintaan. Tutkinnan lopputuloksen ennakointi on käytännössä mahdotonta ja epäreilua eläimiään suojelevalle tuottajalle.

    ”Pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelmassa on kirjattu selkeät tavoitteet Suomen petopolitiikan toteutukselle. Näistä keskeisiä ovat sosiaalisen kestokyvyn huomiointi petokantojen hallinnassa sekä kannanhoidollisen metsästyksen turvaaminen. Nyt on pikaisesti ryhdyttävä käytännön toimenpiteisiin hallitusohjelman mukaisen petopolitiikan toteuttamiseksi”, Leskinen kommentoi.

    MTK pitää tärkeänä, että pidemmälllä aikavälillä hallituksen tavoitteiksi tulee ottaa myös suden ja karhun siirto EU:n luontodirektiivin liitteestä neljä liitteeseen viisi. Vastaavia paineita on lukuisissa maissa ympäri Euroopan.

    Suomen poronhoitoalueella sekä ainakin Virossa, Puolassa ja Latviassa susi on jo nyt luontodirektiivin liitteessä viisi. Liitemuutos ei vaarantaisi Suomen petoeläinten suojelua. Suurpetojen hyväksyttävyys kasvaa, jos hallinnon toiminta koetaan oikeudenmukaiseksi ja paikalliset ihmiset voivat vaikuttaa nykyistä enemmän omaan ympäristöönsä.

    Lisää aiheesta
    • Lääninhallitusten halutaan ottavan Ruotsissa käyttöön tekstiviestihälytysketjun, jotta muun muassa lampaita ehditään suojata alueella liikkuvilta susilta.

      Erä | SvenskJakt: Ruotsin maanviljelijöiden liiton alueyhdistys vaatii nopeita susihälytyksiä alueelleen

    • Arkistokuva Suomesta.

      Maatalous | Lampuri puolusti eläimiään lapio aseena ‒ joutui itse suden puremaksi

    • Luonto | Video: Susi tuli 15 metrin päähän viljelijästä ‒ ”ei pelännyt yhtään”

    • Metsästys | Susikanta kanta kasvaa kovaa vauhtia ja tämäkin ongelma tulee uuden hallituksen pöydälle

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kuljetuskori on EEC-tyyppihyväksytty ja on valmistettu teräksisestä nelikulmaputkesta sekä 5 mm umpi- teräslankaverkosta. Kori on galvanoitu.

    Koneviesti | Markkinoille auton Takapakki-kuljetuskori – kiinnitys vetokoukkuun

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen