• Edellisten päivien sää toistaa itseään – muutosta vasta viikon loppupuolella, aluksi poutaan, sitten taas sateisiin

    Sää jatkuu hieman tavanomaista viileämpänä, hajanaisia sadekuuroja tulee monin paikoin, yhtenäisempiä sadealueita liikkuu lähinnä maan pohjoisosassa. Muutosta säätyyppiin on tulossa vasta viikon puolenvälin jälkeen.
    Koko viikko on Suomessa ajoittain sateinen.
    Koko viikko on Suomessa ajoittain sateinen. Kuva: Maria Miklas
    Uutiset|Sää
    25.8.202507:17
    Eetu Rimo & Jouko Korhonen

    Uusi viikko alkaa edeltäneen tavoin lähellä tavanomaisia tai hieman tavanomaista viileämmissä lämpötiloissa. Yön alimmat lämpötilat voivat yhä vuodenaikaan nähden olla paikoin jopa harvinaisen tai poikkeuksellisen kylmiä. Päivän ylimmät lämpötilat ovat koko maassa 10 ja 18 asteen välillä, yön alimmat lämpötilat pääasiassa 0 ja 10 asteen välillä. Eteläisintä Suomea myöten esiintyy hallaa, ainakin kylmillä paikoilla.

    Tänään maanantaina matalapaine pyörii Suomen itäpuolella. Pilviä ja sadekuuroja nousee jälleen, tällä kertaa eniten kuuroja tulee maan pohjoisosassa sekä kaakossa, missä voi myös ukkostaa. Maan keskiosassa pilvisyys rakoilee hieman enemmän, Pohjanlahti tuo kuitenkin kosteutta ja kuurosateita läntiseen Suomeen, illemmalla paikoin ukkosta.

    Uusi viikko alkaa tavanomaista viileämmissä lämpötiloissa.
    Uusi viikko alkaa tavanomaista viileämmissä lämpötiloissa. Kuva: Ilmatieteen laitos

    Huomenna tiistaina maan etelä- ja keskiosassa tulee hajanaisia sadekuuroja, maan pohjoisosassa päivä on laajalti poutainen, mutta illaksi Kuolan uusi syvenevä matalapaine työntää yhtenäisempää vesisadetta Itä-Lappiin. Nämä sateet pysyvät Pohjois-Suomen yllä vielä keskiviikkonakin, tosin heikentyneinä. Keskiviikkona päivällä sadekuuroja nousee etenkin maan itä- ja keskiosiin, Etelä- ja Länsi-Suomessa on enimmäkseen poutaa.

    Viikonloppua kohti edetessä sää näyttää poutaantuvan ainakin hetkellisesti, ja lämpötilakin olisi nousemassa koko maassa laajalti 15 ja 20 asteen välille. Viikonloppu on maan etelä- ja keskiosassa taas ajoittain sateinen.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja

    Siirry tästä M.T.:n sääpalveluun

    Artikkelin aiheet
    sää
    Suomi
    matalapaine
    sateet
    lämpötila
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita