• Pohjois-Korea kertoo harjoitelleensa viime viikkoina taktisten ydinaseiden käyttöä

    Pohjois-Korea väittää vihollismaidensa valmistautuvan hyökkäämiseen ja arvoi nyt omaa sotapelotettaan ja kykyä vastaiskuun ydinaseilla. Yhden ohjuksensa se laukaisi Japanin yli.
    Pohjois-Korea on testannut ohjuksia viime viikkoina ahkerasti.
    Pohjois-Korea on testannut ohjuksia viime viikkoina ahkerasti.  Kuva: Lehtikuva/AFP
    Uutiset|Ulkomaat
    10.10.202207:57
    STT–AFP

    Pohjois-Korea kertoo, että sen viimeaikaisissa ohjuskokeissa on harjoiteltu taktisten ydinaseiden käyttöä. Pohjois-Korea on parin viime viikon aikana testannut ohjuksia tiuhaan tahtiin. Se on suorittanut kaikkiaan seitsemän ohjuslaukaisua, mukaan lukien ballistisen ohjuksen laukaisun Japanin yli.

    Valtiollisen uutistoimiston KCNA:n mukaan harjoituksissa arvioitiin maan sotapelotetta ja kykyä vastaiskuun ydinaseilla, minkä Pohjois-Korea sanoo toimivan vakavana varoituksena maan vihollisille.

    Pohjois-Korean mukaan maan johtaja Kim Jong-un valvoi ohjuskokeita henkilökohtaisesti paikan päällä.

    Taktisilla ydinaseilla tarkoitetaan taistelukentällä käytettäviä ydinaseita, joiden vaikutus on rajatumpi kuin strategisten ydinaseiden. Viime vuonna Kim linjasi puoluekokouksessa viisivuotisen puolustusohjelman, johon kuului pienempien ja kevyempien taktisten ydinaseiden kehittäminen.

    Viime aikojen ohjuslaukaisut olivat KCNA:n mukaan myös vastatoimi sotaharjoituksille, joita Yhdysvallat, Etelä-Korea ja Japani ovat järjestäneet Korean niemimaan läheisyydessä. Pohjois-Koreaa harjoitukset suututtavat, ja se väittää vihollismaidensa valmistautuvan Pohjois-Koreaan hyökkäämiseen.

    Yhdysvallat liittolaisineen tuomitsi tiukasti ballistisen ohjuksen laukaisemisen Japanin yli, ja asiaa käsiteltiin myös YK:n turvallisuusneuvostossa. Pohjois-Korea ei ollut tehnyt vastaavaa sitten vuoden 2017.

    Artikkelin aiheet
    Pohjois-Korea
    ydinaseet
    ohjuskokeet
    Kim Jong-un
    Korean niemimaa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria