• KOMMENTTI Tunnelma vaihtuifantastisesta fataaliin

    Uutiset
    3.5.201316:00
    MT toimitus

    Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) kuuden puolueen hallitukselle vappu ei ollut mukava juhla. Mietittävää tuli Ylen julkistaman kannatusmittauksen synkistä luvuista, jotka ennakoivat entisestään kiristyvää tunnelmaa hallituksen sisälle.

    Hallituksen toimintaa sote- ja kuntauudistuksissa sekä osinkoveropäätöksissä kuvataan yleisimmin sekoiluksi. Termiä eivät käytä vain oppositiopoliitikot, vaan myös asiantuntijat ja tavallinen kansa.

    Sekoilusta puhuu myös yhä useampi hallituspuolueiden edustaja – pääministeri Kataisesta itsestään alkaen. Yhä harvempi uskoo ongelmien ratkeavan uusia työryhmiä perustamalla.

    Kokoomus vielä kestää Ylen kyselyn tuottaman kakkossijan ja 19,2 prosentin kannatuksen. Hermostuminen kuitenkin leviää vuosikausien gallup-ykkösen riveissä.

    SDP:ssä putoaminen neljänneksi ja 16 kannatusprosentin pintaan koetaan jo katastrofiksi. On vielä arvoitus, kuinka SDP:n ja sen puheenjohtaja-valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen paine vaikuttaa maan hallituksen toimintaan, mutta tuskin se sitä ainakaan helpottaa. Kataisen murheet vain kasvavat.

    Hallituksen avainministereiden aika on kulunut EU:n ja euron ongelmissa. Kotimaan uudistukset ovat konkelossa ja talous sukeltaa.

    Satoa korjaavat oppositiopuolueet perussuomalaiset ja keskusta. Gallupeista ja julkisesta keskustelusta voi lukea kansan kasvavan tuskastumisen hallituksen kompurointiin.

    Kataisen hallitus on muuttumassa ”hätätilahallitukseksi”. Sen sisällä on luvassa on taistelua poliittisesta elämästä ja kuolemasta.

    Tunnelma hallituksessa on muuttunut vakuutellun fantastisesta peitellyn fataaliksi (=kohtalokas, tuhoisa, kuolettava). JUSSI MARTIKAINEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Jyrki Katainen
    suomen hallitus
    kuntauudistus
    gallup
    politiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria