• Ay-liike hyökkää byrokratian purkua vastaan

    Euroopan ay-liike pelkää komission yrittävän heikentää työntekijöitä suojaavaa lainsäädäntöä.
    Euroopan komission päärakennus Berlaymontissa.
    Euroopan komission päärakennus Berlaymontissa. Kuva: Janne Impiö
    Uutiset
    8.7.201513:00
    UP

    Euroopan ay-liike suhtautuu varauksella EU:n norminpurkutalkoisiin. Komission epäillään paremman sääntelyn nimissä pyrkivän heikentämän työntekijöiden, kuluttajien ja ympäristön suojaksi laadittua lainsäädäntöä.

    Komissio julkisti toukokuussa laajan paremman sääntelyn paketin ja käynnisti neuvottelut EU:n toimielinten kanssa parempaa sääntelyä koskevaksi sopimukseksi. Neuvottelut komission, EU-parlamentin ja neuvoston kesken on määrä käydä vuoden loppuun mennessä.

    Suomalaisten palkansaajakeskusjärjestöjen Brysselin toimiston FinUnionsin johtaja Pekka Ristelän mukaan paremman sääntelyn tavoite on sinänsä hyvä.

    "Kuitenkin komission lähtökohta on ollut selkeästi sääntelyn karsimisessa mukaan lukien joitakin työsuojelua koskevia asioita. Muun muassa sen vuoksi ay-liike on ollut epäilevällä kannalla."

    Euroopan ammatillinen yhteisjärjestö EAY arvostelee voimakkaasti komission paremman sääntelyn suunnitelmia. Järjestön pääsihteerin Bernadette Ségolinin mukaan komission on lisäämässä byrokratiaa heikentämässä EU-lain yhtäläistä soveltamista kaikkiin.

    "Komission ehdotus ei tuo parempaa sääntelyä, vaan hidastaa sosiaalista kehitystä, EAY:n pääsihteeri on todennut."

    EAY arvostelee komission pakettiin sisältyvää esitystä pk-yritysten kevyemmästä sääntelystä. Järjestön mukaan sääntöjen tulee olla samat kaikille ja huomauttaa, että 85 prosenttia EU:n kaikista työpaikoista on pk-yrityksissä.

    Teknokraateille jalansijaa

    Komission esityksessä lakivalmistelun eri vaiheissa voitaisiin perustaa asiantuntijapaneeleita arvioimaan lakiesityksiä paremman sääntelyn näkökulmasta.

    Ristelän mielestä komission eväillä saattaa paremman sääntelyn sijaan syntyä monivaiheinen päätöksentekomalli, jossa ulkopuoliset arvioivat lainsäädännön tarpeellisuutta.

    Ristelä ei pidä hyvänä, jos teknokraatit saavat keskeisen jalansijan unionin päätöksenteossa. Hän muistuttaa, että parlamentti ja neuvosto ovat EU:ssa lainsäätäjiä. Ne arvioivat tavoitteet ja päättävät keinoista.

    "Siinä voi hämärtyä, ketkä määrittelevät lainsäädännön tavoitteet ja sisällön. Ovatko ne demokraattiset toimielimet vai asiantuntijapaneelit?"

    Komission esityksissä on nähty myös pyrkimyksiä komission vallan kasvattamiseen. Ristelä arvelee, etteivät EU:n parlamentti ja neuvosto tule komission esityksiä sellaisenaan nielekään.

    Artikkelin aiheet
    ay-liike
    Euroopan komissio
    parempi sääntely
    työntekijöiden suoja
    EAY
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria