• Lantmännenille ja Sörnäisten Portille yrityskaupat

    Päällekkäisyydet liiketoiminnoissa rajoittuvat mallasohran hankintamarkkinalle.
    Yrityskaupan osapuolilla on päällekkäistä toimintaa mallasohran hankinnassa.
    Yrityskaupan osapuolilla on päällekkäistä toimintaa mallasohran hankinnassa. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    27.5.201714:51
    Maria Pohjala

    Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) hyväksyi yrityskaupan, jossa Lantmännen Ekonomisk Förening hankkii Sörnäisten Portti Oy:n, johon K-maatalouden liiketoiminta on yhtiöitetty.

    Kilpailu- ja kuluttajaviraston arvion mukaan yrityskauppa ei estä kilpailua Suomen markkinoilla. Yrityskaupan osapuolet toimivat maatalouskaupan markkinoilla, mutta päällekkäisyydet niiden liiketoiminnoissa rajoittuvat pääosin mallasohran hankintamarkkinalle.

    Lantmännen Ekonomisk Förening on ruotsalainen maanviljelysosuuskunta, joka toimii yli 20 maassa. Suomessa Lantmännen omistaa leipomot Vaasan Oy:n ja Oy Lantmännen Unibake Ab Finlandin. Lisäksi Lantmännen omistaa osan juoma- ja panimoteollisuudelle maltaita valmistavasta Viking Malt Oy:stä.

    Sörnäisten Portti Oy on Kesko Oyj:n omistama yhtiö, johon on yhtiöitetty K-maatalouden liiketoiminta. K-maatalous myy tuotantotarvikkeita, koneita ja laitteita maatalouden tarpeisiin sekä harjoittaa viljakauppaa.

    Artikkelin aiheet
    Lantmännen
    Sörnäisten Portti
    yrityskauppa
    maatalous
    Kilpailu- ja kuluttajavirasto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle