• Helpotusta omenatulvaan

    Uutiset
    13.9.201316:00
    MT toimitus

    MT:n lukija lähetti toimitukseen vinkin, jonka pitäisi tuoda helpotusta syksyn omenatulvaan.

    ”Kun kaikilla ja varsinkin meillä on puutarhat täynnä omenoita, eikä oikein käyttöä niille, ajattelin, että niitähän voi kuivata”, kertoo Matti Iso-Markku.

    Hän osti tavaratalosta hyötykasvikuivurin, joita saa kuulemma jopa alle 30 eurolla.

    Työvaiheet etenevät seuraavasti: Omenat pestään ja otetaan omenaporalla siemenkodat pois. Sitten ne paloitellaan kolmeksi yhtä suureksi lohkoksi.

    Lohkot asetellaan munaleikkuriin niin, että omenaporan jälki osoittaa ylöspäin. Varovaisesti leikaten syntyy noin kolmen millin paksuisia siivuja.

    Siivut asetellaan tiiviisti kuivurin tasoille ja lämpötilaksi 55–60 astetta. Kuivausaikaa tarvitaan omenalaadusta riippuen 8–10 tuntia.

    MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    omenat
    kuivaaminen
    resepti
    Matti Iso-Markku
    hyötykasvikuivuri
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria