• Huumeiden käyttö yleistyy entisestään − kannabiksen käyttäjämäärä viisinkertaistunut vuodesta 1992

    Kyselyn perusteella lähes 30 prosenttia aikuisista on joskus kokeillut huumeita.
    Myös muita huumeita on kokeillut yhä useampi, mutta niitä kokeilleiden osuudet jäävät huomattavasti kannabista kokeilleiden osuutta vähäisemmiksi. Kuvituskuva Tullilaboratoriosta.
    Myös muita huumeita on kokeillut yhä useampi, mutta niitä kokeilleiden osuudet jäävät huomattavasti kannabista kokeilleiden osuutta vähäisemmiksi. Kuvituskuva Tullilaboratoriosta.  Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Hyvinvointi
    16.5.202318:00
    Matti Tuominen

    Huumeiden kokeilu ja käyttö ovat entistä yleisempiä. Näin kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) viime syksynä tekemä väestökysely.

    Kyselyn perusteella lähes 30 prosenttia aikuisväestöstä on joskus elämänsä aikana kokeillut jotain huumetta. Yleisimmin on kokeiltu kannabista. Huomionarvoista on, että kannabista kokeilleiden väestöosuus on viisinkertaistunut vuoden 1992 kuudesta prosentista 29 prosenttiin vuonna 2022.

    Myös muita huumeita on kokeillut yhä useampi. Seitsemän prosenttia kertoi kokeilleensa amfetamiinia joskus elämänsä aikana, ekstaasia kuusi ja kokaiinia viisi prosenttia väestöstä.

    Huumeiden käytössä on useimmiten kyse yhteen tai muutamiin käyttökertoihin rajoittuvasta kokeilusta tai jo taakse jääneestä käyttöjaksosta. Se, että yhä useampi 15–69-vuotias on joskus kokeillut jotain huumetta, ei sinänsä ole kovin yllättävää.

    ”Kyselyissä tarkastellaan ihmisiä, jotka ovat kulloisenkin tiedonkeruun ajankohdan aikana olleet 15–69-vuotiaita. Vanhemmat ikäluokat, joilla on vähemmän huumekokemuksia, rajautuvat ajan kuluessa kyselyn otoksen ulkopuolelle”, THL:n erikoistutkija Karoliina Karjalainen huomauttaa tiedotteessa.

    Yhä suurempi osuus kyselyn kohderyhmästä on siis niitä, jotka ovat eläneet nuoruuttaan 1990-luvulla tai sen jälkeen, jolloin huumeet alkoivat yleistyä Suomessa.

    ”Aiemmasta tutkimuksesta tiedämme, että erityisesti 1980- ja 1990-luvuilla syntyneiden ikäluokista merkittävä osa on kokeillut huumeita. Tätä taustaa vasten huumeita kokeilleiden aiempaa suurempi osuus väestössä oli melko odotettu tulos”, Karjalainen toteaa.

    Tulokset suomalaisten huumeiden käytöstä perustuvat THL:n Päihdetutkimukseen, joka on toistettu postikyselynä noin neljän vuoden välein vuodesta 1992 alkaen. Tutkimukseen vastasi 3 857 15–69-vuotiasta.

    Lisää aiheesta
    • Helsingin käräjäoikeudessa alkoi maanantaina käsittely huumejutussa, jota poliisi on kuvannut historiallisen suureksi. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen

      Syyttäjät: Pohjoiskarjalaiseen viljasiiloon kätkettiin sata kiloa amfetamiinia – historiallisen suureksi kuvatun huumejutun käsittely alkoi Helsingin käräjäoikeudessa

    • Eri alueilla käytettävissä huumausaineissa ei käytännössä ole eroa. Keskusrikospoliisin rikosylikomisarion mukaan tätä selittää pitkälti se, että huumeiden saatavuus on internetin ansiosta sekä kaupungeissa että maaseudulla yhtä hyvä.

      Huumeet eivät ole enää vain kasvukeskusten riesa – KRP:n rikosylikomisario kertoo, miten maaseudulla hankitaan huumeita ja ketkä niitä ostavat

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Asianmukainen työvaatetus valitaan olosuhteiden mukaan.

    Koneviesti | Näillä keinoilla parannat ergonomiaa maataloustöissä

  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa