• Lukijalta: Kansalaisraha vähentäisi sosiaalimenoja ja takaisi yhteiskuntarauhan

    Ikääntyvässä Suomessa on päätettävä, ketkä ovat oikeutettuja verovaroin kustannettavaan sosiaaliturvaan, kirjoittaa Kim Väisänen.
    Kansaneläkelaitus. Kuvituskuva.
    Kansaneläkelaitus. Kuvituskuva. Kuva: Juho Leskinen
    Uutiset|Yhteiskunta
    18.8.202416:30
    Lukijalta
    Kim Väisänen

    Kela maksoi vuonna 2023 erilaisia etuuksia noin 17 miljardia euroa. Kela jakoi etuuksia 81 prosentille väestöstä.

    Tämä on valtiontaloudelle kestämätön kulu. Suomen väestö ikääntyy ja syntyvyys laskee. Seuraavien vuosikymmenien aikana ei ole riittävästi veronmaksajia kustantamaan nykyistä sosiaaliturvaa. Joudumme päättämään, ketkä ovat oikeutettuja verovaroin kustannettavaan sosiaaliturvaan.

    Eniten Kela tukee ihmisiä Itä- ja Pohjois-Suomessa. Työttömyys ja sairastavuus on aina ollut suurta Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Lapissa. Näille alueille tuki on erityisesti kohdennettava.

    Kelan noin 17 miljardin euron etuudet saadaan puolitettua kahdeksaan miljardiin euroon rajaamalla verovaroin kustannettavaan sosiaaliturvaan oikeutetut kansalaiset. Valtiontalouden kannalta kestävin ja taloudellisin tukijärjestelmämme köyhien, työttömien, sairaiden ja asunnottomien elintason parantamiseksi Kelan etuuksien sijaan olisi kansalaisraha.

    Kansalaisraha maksettaisiin määritetyn tulotason alittaville kotitalouksille. Kansalaisraha kattaisi asumiskulut, perusmenot, ruoan ja matkakulut. Kansalaisraha korvaisi toimeentulotuen, asumistuen, lapsilisän, opintotuen, työttömyysturvan, kansaneläkkeen, työkyvyttömyyseläkkeen ja lääkekorvaukset. Kansalaisraha yksinkertaistaisi Suomen tukibyrokratiaa.

    Kansalaisraha parantaisi heikoimmassa asemassa olevien kansalaisten elämää yhteiskunnassa. Kansalaisraha pitäisi heikoimmassa asemassa olevat osana yhteiskuntaa. Kansalaisraha estäisi segregaatiota.

    Kansalaisraha vahvistaisi yhteiskuntarauhaa Suomessa.

    Kim Väisänen

    Helsinki

    Lisää aiheesta
    • Kela laski, kuinka paljon käytettävissä olevat tulot muuttuvat, kun kotitalous lisää työntekoa, jonka seurauksena tämän saamat sosiaalietuudet vähenevät ja verot lisääntyvät. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto.

      Yhteiskunta | Kela: Sosiaaliturvan leikkaukset heikentävät työttömien kannustimia pienipalkkaiseen työhön

    • Simo Salmi ja Voitto Yli-Nikkilä auttavat toisiaan kauppareissuilla.

      Politiikka | Vanhuspalvelujen laatu mittaa yhteiskunnan sivistystä ‒ keskittäminen tuo vain näennäisiä säästöjä

    • Valtiovarainministeriö on viime vuoden menokartoituksessaan esittänyt, että sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakasmaksuja voitaisiin korottaa maltillisesti esimerkiksi erikoissairaanhoidossa. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / Markku Ulander.

      Politiikka | Hallituksella edessä iso urakka – säästöjä haetaan hyvinvointialueiden rahoituksesta, verotuottoja arvonlisäverosta

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle