• Työllisyysaste nousi hallituksen tavoitteeseen – kohosi 72 prosenttiin

    Marraskuussa työ- ja elinkeinotoimistoihin oli ilmoitettu 50 000 avointa työpaikkaa eli 4 000 enemmän kuin vuosi sitten.
    Työllisiä oli yhteensä hieman yli 2,5 miljoonaa ja työttömiä 168 000.
    Työllisiä oli yhteensä hieman yli 2,5 miljoonaa ja työttömiä 168 000. Kuva: LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
    Uutiset
    21.12.201811:22
    STT

    Työllisyysasteen trendi oli marraskuussa 72 prosenttia, kertoo Tilastokeskus. Työllisyysaste nousi siten hallituksen tavoitteeseen. Työllisiä oli yhteensä hieman yli 2,5 miljoonaa.

    Työttömyysasteen trendi oli 7,1 prosenttia. Työttömien määrä oli 168 000. Trendi on satunnais- ja kausivaihtelusta puhdistettu luku.

    Työllisyysaste kohosi lokakuusta prosenttiyksikön kymmenyksen. Vuoden alussa tammikuussa työllisyysaste oli tasan 71 prosenttia. 70 prosentin ylitys tapahtui viime vuoden lokakuussa.

    Työllisyysasteen kohoamista hallituksen tavoitteeseen on edesauttanut se, että työvoiman ulkopuolella olevan väestön määrä on supistunut. Työllisyysaste lasketaan siten, mikä on töissä olevien määrä verrattuna kaikkien työikäisten määrään.

    Työvoiman ulkopuolella oli marraskuussa runsaat 1,4 miljoonaa henkilöä. Työttömien ohella työvoiman ulkopuolella ovat muun muassa opiskelijat.

    Piilotyöttömyys putosi yli 7 prosenttia.

    Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) tilastossa työttömiä työnhakijoita oli 229 000. Määrä on 42 000 pienempi kuin vuosi sitten.

    Työ- ja elinkeinotoimistoihin ilmoittautuneiden määrä pieneni eniten Pirkanmaalla, Pohjanmaalla ja Kaakkois-Suomessa. Alle 25-vuotiaiden työttömyys hellitti 4 000 henkilöllä.

    Marraskuussa työ- ja elinkeinotoimistoihin oli ilmoitettu 50 000 avointa työpaikkaa eli 4 000 enemmän kuin vuosi sitten.

    Tilastokeskuksen ja TEM:n luvut poikkeavat toisistaan erilaisen mittaustavan vuoksi. Tilastokeskuksen luvut ovat kansainvälisesti vertailukelpoisia.

    Artikkelin aiheet
    työllisyys
    työttömyys
    Tilastokeskus
    TEM
    Suomen hallitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle