• Wuhanista löytyi taas koronaa, liki miljoona joutui eristyksiin

    Kiinassa noudatetaan tiukkaa nollakoronapolitiikkaa. Wuhanista löytyi neljä oireetonta koronatapausta, minkä vuoksi liki miljoona kaupungin asukasta eristetään.
    Huananin villieläintori Wuhanissa oli koronapandemian alkupiste. Kuva on maaliskuulta 2020.
    Huananin villieläintori Wuhanissa oli koronapandemian alkupiste. Kuva on maaliskuulta 2020.  Kuva: LEHTIKUVA/AFP
    Uutiset|Ulkomaat
    28.7.202209:31
    STT

    Liki miljoona ihmistä Wuhanissa Kiinan keskiosassa on määrätty eristyksiin sen jälkeen kun koronatesteissä löydettiin neljä oireetonta tapausta, kertoo yleisradioyhtiö BBC. Globaalin koronapandemian katsotaan alkaneen Wuhanista loppuvuonna 2019.

    Jiangxian piirikunnan asukkaat on määrätty pysymään sisällä kodeissaan tai majoituspaikoissaan ainakin kolmen päivän ajan.

    Wuhanin asukkaita testataan toistuvasti koronatartuntojen varalta. Taannoisissa testeissä löytyi kaksi oireetonta tartuntaa ja jäljityksen jälkeen vielä kaksi tartuntaa lisää.

    Kiina noudattaa edelleen tiukkaa nollakoronapolitiikkaa, toisin kuin länsimaat, jotka ovat hyväksyneet sen, ettei viruksesta päästä enää eroon. Tiukan linjan vuoksi maassa on ollut toistuvia koronasulkuja ja miljoonia ihmisiä on määrätty pysymään kodeissaan.

    Shanghaissa tiukka koronasulku loppui vasta viime kuussa, kestettyään kaksi kuukautta. Vaikka koronasulku on päättynyt, asukkaita testataan jatkuvasti tartuntojen varalta.

    Jatkuvat koronasulut ovat häirinneet pahasti Kiinan taloutta. Suuri määrä kiinalaisyhtiöitä onkin siirtynyt niin sanotun suljetun kierron järjestelmään, jossa työntekijöitä kehotetaan jäämään työvuoron jälkeen työpaikalle, jotta mahdollisuudet saada koronatartunta pienenisivät.

    Aikaisemmin tällä viikolla Science-lehdessä julkaistut tutkimustulokset vahvistivat, että koronapandemia sai alkunsa juuri Huananin villieläintorilta Wuhanissa.

    Artikkelin aiheet
    koronavirus
    Wuhan
    nollakoronapolitiikka
    Kiina
    koronasulku
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle