
Uudet ravitsemussuositukset näkyvät suomalaisten leivän päällä. Leikkeleiden kulutus vähenee.
S-ryhmän lokakuisen asiakastutkimuksen mukaan 30 prosenttia vastaajista sanoo vähentäneensä leikkeleiden kulutusta ravitsemussuositusten perusteella. Vähennys näkyy myös myyntitilastoissa: leikkeleiden myynti on laskenut seitsemän prosenttia S-ryhmän kaupoissa tammi–lokakuussa.
Leikkeleitä on korvattu kurkulla, tomaatilla, paprikalla ja salaatilla.
Leikkeleet päätyvät vastaajien mukaan aiempaa harvemmin leivälle, koska ne on koettu epäterveelliseksi, lihan käyttöä ja leivän syömistä on vähennetty tai leikkeleitä on pidetty hintavina. Yhdeksi perusteeksi vastaajat nostivat uudet ravitsemussuositukset.
Leikkeleitä koskeviin kysymyksiin otti kantaa 2 044 vastaajaa.
Asennetutkimuksen mukaan 71 prosenttia vastaajista sanoo syövänsä säännöllisesti lihaa, kun taas kahdeksan prosenttia ei omien sanojensa mukaan syö lihaa ollenkaan.
S-ryhmän myyntitietojen mukaan tuoreiden lihatuotteiden myyntivolyymi on laskenut yhden prosentin. Vähennys näkyy leikkeleiden ohella makkaroissa, joiden myynti laski kolme prosenttia tammi–lokakuussa.
Sen sijaan siipikarjanlihan myynti kasvoi viisi prosenttia.
Tofun myynti nousi 17, raejuuston 10 ja tuoreen kalan 8 prosenttia. S-ryhmän arvion mukaan muutos johtuu ainakin osittain ravitsemussuosituksista.
Naudanjauhelihan myynti on laskenut 15 prosenttia. Sitä on korvattu muilla tuotteilla, kuten sekoitejauhelihoilla ja siipikarjan jauhelihoilla, kala- ja maitoproteiinituotteilla ja jonkin verran vegetuotteilla.
Suomalaisen juomakulttuurin muutos jatkuu. 43 prosenttia S-ryhmän selvityksen vastaajista kertoo suosivansa juomia, jotka edistävät hyvinvointia ja 37 prosenttia vastaajista aikoo suosia yhä enemmän alkoholittomia vaihtoehtoja.
Muutos näkyy myös myyntitilastoissa. Alkoholijuomien myyntivolyymi on laskenut vuodessa 3,6 miljoonaa litraa. Energiajuomien, urheilu- ja hyvinvointijuomien ja kasvipohjaisten ruokajuomien kulutus kasvanut, kun taas lonkeroiden, siiderien, oluiden ja maidon on laskenut.
S-ryhmän mukaan ruoan hinta on edelleen keskeisin kuluttajien ostopäätökseen vaikuttava tekijä, mutta hinnan painoarvon kasvu on tasaantumassa. Helppous ja yksilöllisyys ovat voimistuneet kulutusta ohjaavina tekijöinä.