• Lumisateiden riski hiljalleen lisääntyy viikon edetessä – lähipäivinä tiedossa poutaista pakkassäätä

    Alkuviikolla vähäiset lumisateet painottuvat Lappiin ja maan lounaisosaan. Perjantaina lumisateita olisi tulossa itään, myöhemmin viikonloppuna lumisateiden riski ylipäätään kasvaa Suomen alueella.
    Viikonloppuna lumisateita voi tulla laajemminkin, mutta sadealueiden ennusteissa on vielä paljon epävarmuutta.
    Viikonloppuna lumisateita voi tulla laajemminkin, mutta sadealueiden ennusteissa on vielä paljon epävarmuutta. Kuva: Jarno Mela
    Uutiset|Sää
    16.2.202618:49
    Oskari Rockas

    Korkeapainesään vallitessa kulunut helmikuu on ollut sekä kylmä että hyvin vähäsateinen. Alkuviikko ei tuo tähän sateiden osalta muutosta, sillä sateet jäävät vähäisiksi. Lähinnä Lapissa ja maan lounaisosassa tulee seuraavan kolmen päivän aikana heikkoja lumisateita.

    Torstai-illan ja perjantain aikana matalapaine olisi tämänhetkisen ennusteen mukaan kulkemassa Suomen itäpuolitse ja tuomassa lumisateita maan itäosaan. Kertymäennusteet ovat kuitenkin melko maltillisia tässä vaiheessa, suurimmillaan noin viitisen senttiä.

    Viikonloppuna lumisateita voi tulla laajemminkin, mutta sadealueiden ennusteissa on vielä paljon epävarmuutta.

    Tiistaina pilvisyys vaihtelee pääosin puolipilvisen ja pilvisen välillä ja lämpötila on päivällä -5 ja -10, Lapissa -10 ja -20 asteen välillä. Jos pilvipeite keskiviikkoyönä rakoilee, voi etelässä ja idässä pakkanen kiristyä lähemmäs 20, Lapissa 25–30 astetta.

    Keskiviikkopäivällä pilvipeite voi laajemminkin repeillä maan etelä- ja keskiosassa, Lapissa pilvisyys on runsaampaa.

    Päivälämpötilat ovat lähellä tiistain lukemia. Virtaus kääntyy lähipäivinä etelälounaisesta idänpuoleiseksi, minkä takia torstaipäivä on alkuviikkoa kylmempi maan etelä- ja keskiosassa. Torstaina päivälämpötila on maan etelä- ja keskiosassa -10...-15 asteen tuntumassa.

    Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi

    Tästä pääset MT:n sääpalveluun

    Lisää aiheesta
    • Koko maassa ollaan alkavalla viikolla mukavissa pakkaslukemissa.

      Yhteiskunta | Talvilomaviikon sää näyttää hyvältä ulkoiluun

    • Hippu tykkää lajitovereidensa tavoin siitä, kun sitä rapsuttaa kaulasta.

      Eläimet ja kasvit | Alpakka ääntelee kuin vinkulelu, jos susi tulee lähelle – näin lajin yhteiselo sujuu poron kanssa Lapissa

    Artikkelin aiheet
    sääennuste
    lumisade
    pakkassää
    Suomi
    Ilmatieteen laitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita