• Kauppakamarit: Työvoimapula on nyt suurin kasvun este

    Yritysten tunnelmat ovat synkentyneet, erityisesti pelottaa kustannusten nousu.
    Kauppa kuuluu niihin, joiden odotukset ensi vuodelle ovat synkentyneet.
    Kauppa kuuluu niihin, joiden odotukset ensi vuodelle ovat synkentyneet. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Uutiset|Talous
    20.12.202211:04
    Eija Mansikkamäki

    Tunnelmat yrityksissä ovat synkentyneet, kertoo kauppakamarien jäsenyritykselleen joulukuun alkupuolella tekemä kysely. Vain viidennes yli 1 600 vastanneesta yrityksestä näkee oman toimialansa tunnelmat valoisina, ja yli 40 prosenttia arvioi kannattavuutensa heikkenevän ensi vuonna.

    Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvistin mukaan kannattavuuden lasku kertoo, ettei kohonneita kustannuksia ole helppoa siirtää loppuasiakkaille.

    Liikevaihdon laskua seuraavan puolen vuoden aikana odottaa neljännes ja kasvua saman verran.

    Heikoimmat tunnelmat vallitsevat kaupan ja rakentamisen alalla, valoisimmat palvelualoilla. Teollisuuden toimialat asettuvat näiden väliin.

    Yrityksiä koettelevat kohonneet kustannukset ja palkkojen korotuspaineet, mutta suurimpana tuotannon rajoittajana nähdään osaavan työvoiman saatavuus. Sen perässä tulevat raaka-aineiden kallistuminen ja kysynnän heikentyminen.

    Vajaa viidennes ennakoi henkilöstömääränsä supistuvan seuraavan kuuden kuukauden aikana. Noin 25 prosenttia yrityksistä arvioi henkilöstömääränsä kasvavan edelleen ja loput vastaajista ennakoi henkilöstömäärän pysyvän ennallaan.

    Investointeja aikoo tehdä kuitenkin vähintään tämän vuoden malliin kaksi kolmesta yrityksestä, etenkin yli 50 hengen yritykset. Kolmannes taas supistaa investointeja kasvaneiden korkokulujen ja viidennes rahoituksen vaikeutumisen vuoksi.

    Suomen työllisyysaste on jopa historiallisen korkea, vaikka avoimien työpaikkojen määrä on kääntynyt selvään laskuun. Appelqvistin mukaan tilannetta selittää alkuvuoden vahva kysyntä ja pula, ja talouden heikkeneminen välittyy työmarkkinoille hitaasti.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle