• Yle: Vaalan uusi vankila tulee kunnan keskustaan – Pelso kiinni

    Pelson vankilan maatilan geenipankkikarjan kohtalo on vielä auki.
    Pelson vankilan maatilalla on muun muassa lapinlehmiä. Nyt niiden kohtalo on epävarma.
    Pelson vankilan maatilalla on muun muassa lapinlehmiä. Nyt niiden kohtalo on epävarma. Kuva: Pekka Fali
    Uutiset
    19.12.201819:40
    Suvi Jylhänlehto

    Vaalan uusi ja aiempaa isompi vankila tulee kunnan keskustaan, kertoo Yle Oulu.

    Uutisen mukaan oikeusministeriö on tänään ohjeistanut Rikosseuraamuslaitosta uuden vankilan sijoittamisesta. Uusi vankila otetaan käyttöön vuonna 2022.

    Uuteen suljettuun vankilaan tulee sata vankipaikkaa eli paikkamäärä liki tuplaantuu nykyiseen Pelson vankilaan verrattuna. Myös työntekijöiden määrä kasvaa jonkin verran, virkoja uuteen vankilaan tulee 80.

    Nykyinen Pelson vankila on homeessa ja väliaikaiset tilat 32 vangille on jo rakennettu lähes valmiiksi.

    Ylen haastattelema Vaalan kunnanjohtaja Miira Raiskila kertoo, että kunnanhallituksessa kaikki olivat yksimielisesti sen kannalla, että vankila tulisi keskustaan.

    Raiskila uskoo, että uusi vankila tuo piristystä kunnan elinkeinoelämään.

    Osa kuntalaisista on halunnut pitää vankilan Pelson kylässä, jossa vangeilla on mahdollisuus työskennellä vankilan yhteydessä olevalla maatilalla. Pelson vankilassa sijaitsee ainutlaatuinen lapinlehmän ja suomenlampaan geenipankki.

    Rikosseuraamusvirasto haluaisi kuitenkin luopua maatilasta ja geenipankkitoiminnasta. Oikeusministeriön osastopäällikkö Arto Kujala kertoo Ylelle, että eläinten kohtalo on vielä auki.

    Alun perin Rikosseuraamuslaitos oli ehdottanut, että Vaalaan ei tulisi enää uutta vankilaa Pelson tilalle, vaan kaikki vangit sijoitettaisiin Ouluun. Kevään kehysriihessä kuitenkin päätettiin toisin.

    Ylen uutinen: Vaalan uusi vankila tulee maaseudun sijaan kunnan keskustaan

    Lue myös:

    Vankiloiden keskittäminen uhkaisi alkuperäisrotujen geenipankkia – "Se on korvaamaton kokonaisuus"

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle